"Oh!" sanoi kartanonherra kauhistuen.
Nelipyörärattaat veivät hänet ynnä kirkkoherran yhdessä kotiin. Heidän jalkojensa alle olivat kummankin koirat ryömineet ja murisivat siellä hiljaa toisilleen. Joukko hurrasi heidän lähtiessään.
He lähtivät vaiteliaina ja kuolemanväsyneinä. Mr Pendyce sanoi äkkiä:
"Minä en saa noita elukkaparkoja mielestäni, Barter!"
Kirkkoherra nosti käden silmilleen.
"Minä rukoilen Jumalaa, ettei minun koskaan tarvitsisi nähdä sitä näkyä uudestaan. Elukkaparat, elukkaparat!"
Ja tunnustellen salaa koiransa kuonoa hän jätti kätensä eläimen lämmintä, pehmeää, joustavaa suuta vasten, joka nuoli sitä yhä uudestaan.
Omalla puolellaan mr Pendyce huomaamatta teki aivan samoin.
Ajoneuvot menivät ensin pappilaan, missä mrs Barter lapsineen seisoi ovensuussa. Kirkkoherra pisti päänsä takaisin rattaisiin, sanoen:
"Hyvää yötä, Pendyce. Sinä tulet olemaan kankea huomenna. Minä aion antaa vaimoni hieroa itseäni Ellimanilla!"