Gregory painoi kätensä otsaansa vasten.
"Minä koetan ajatella", sanoi hän, "mitä seurauksia tästä avioerosta olisi minun holhokilleni".
"Hyvä ystävä, kuule nyt, kun minä puhun suuni puhtaaksi. Sinun holhokkisi ja hänen miehensä ja George Pendyce ovat juuri sellaisia ihmisiä, joita varten meidän avioliittolakimme on säädetty. He ovat kaikki pelottomia, he ovat häikäilemättömiä ja itsepintaisia, ja — suo anteeksi — paksunahkaisia. Jos tämä heidän juttunsa ajetaan perille, vaatii se viikon ajan karkeata vannomista, viikon ajan yleisön rahaa ja aikaa. Se tulee antamaan suurenmoisia tilaisuuksia lainoppineelle kaunopuheisuudelle, mainiota sanomalehtiluettavaa suurelle yleisölle — ensiluokkaista urheilua kaikille. Lehdet saavat oikeita juhlahetkiä. Minä toistan: he ovat juuri niitä ihmisiä, joita varten meidän avioliittolakimme on säädetty. Koko joukko syitä voidaan esittää julkisen oikeudenkäynnin puolesta, mutta samalla se suosii tunteettomuutta ja aiheuttaa runsaasti kärsimystä viattomille ihmisille. Minä sanoin sinulle jo kerran ennen, että se, joka hakee avioeroa, ei saa olla tunteellinen ihminen, vaikka hänellä olisikin oikeus puolellaan. Nuo kolme tulevat kestämään kaiken loistavasti, mutta joka nahanpala nyljetään sinulta ja täkäläisiltä ystäväraukoiltamme ja lopputulos on oleva ratkaisematon taistelu! Näin käy, jos me ryhdymme taisteluun, enkä minä ymmärrä, kuinka voisimme olla sitä tekemättä, jos asia tulee oikeuden eteen — se sotii vaistojani vastaan. Jos me emme puolustaudu, tulevat — huomaa mitä sanon — holhokkisi ja George Pendyce kyllästymään toisiinsa, ennenkuin laki sallii heidän mennä naimisiin, ja Georgen on, kuten hänen isänsä sanoo, 'siveellisyyden' takia pakko mennä naimisiin naisen kanssa, joka on kyllästynyt häneen tai johon hän on kyllästynyt. Nyt minä olen esittänyt sinulle asiat niiden oikeassa valossa ja menen nukkumaan. On kovasti kastetta. Sulje tämä ovi jälkeesi."
Mr Paramor astui talvipuutarhaan. Hän pysähtyi ja tuli takaisin.
"Pendyce", sanoi hän, "ymmärtää täydellisesti sen, mitä nyt olen esittänyt sinulle. Hän antaisi silmänsä siitä, ettei juttu tulisi esiin, mutta saatpa nähdä, että hän sysää kaiken väärälle uralle, ja ihme on, jos me onnistumme. Se on 'pendycitis'. Meissä on kaikissa henkäys sitä. Hyvää yötä."
Gregory jäi yksin ulos kartanorakennuksen eteen, suuren tähden valoon. Ja koska hänen ajatuksensa harvoin olivat muuta kuin henkilökohtaisia, ei hän miettinyt "pendycitistä", vaan Helen Bellew'ta. Ja kuta enemmän hän häntä ajatteli, sitä enemmän hän ajatteli häntä sellaisena kuin hän halusi häntä ajatella, sillä tämä oli hänen luonteensa mukaista; ja sitä ironisemmin välkkyi myös hänen tähtensä viidakon takaa, missä satakieli lauloi.
GEORGE PANEE KAIKEN YHDEN KORTIN VARAAN
Eräänä torstaipäivänä Epsomin kesäkilpailujen aikana istui George Pendyce ensiluokan vaunun nurkassa koettaen saada kaksi kertaa kaksi viideksi. Stoalaisten klubin kirjepaperiliuskalle oli pennilleen kirjoitettu hänen vetovelkansa — tuhatneljäkymmentäviisi puntaa yliaikaista velkaa ja niiden alle seitsemänsataaviisikymmentä puntaa, jotka hän oli menettänyt parhaillaan kestävien kilpailujen aikana. Niiden alla taas ilmaisi hänen yksityisiä velkojaan tuhannen punnan pyöreä summa. Pyöristys oli varsin hyväntahtoinen, sillä hän oli ottanut lukuun vain jo saamansa laskut, ja kaitselmus, joka tietää kaiken, piti sopivampana viidentoistasadan vielä pyöreämpää summaa. Kaikkiaan oli hänellä siis vastattavaa kolmentuhannenkahdeksansadanyhdeksänkymmenenviiden punnan suuruinen erä. Ja kun kilpailukentällä ja pörssissä, missä ihmiset ovat alituisessa liikkeessä, vaaditaan melkein järjettömällä täsmällisyydellä maksettaviksi tällaiset summat, jotka tilapäisesti on vahingossa menetetty, oli seitsemänsataayhdeksänkymmentäviisi puntaa ehdottomasti saatava kokoon ensi maanantaiksi. Ja kuitenkin oli vain jonkinlainen myötätunto Georgea kohtaan, joka menetti runsaasti, mutta myös voitti runsaasti, ja pelko kadottaa hyvä liiketuttava, saanut vedonlyöjäliikkeen jättämään tuhannenneljänkymmenenviiden punnan velan nykyisiin Epsomin kilpailuihin.
Näiden erien vastapainona (joihin hän ei ollut laskenut harjoittajansa maksamatonta palkkaa ja avioerojutun arvaamattomia kustannuksia) hänellä oli ensinnäkin pankkikreditiivi, jonka hän vielä kenties saattoi ylittää parillakymmenellä punnalla; toiseksi Ambler ja kaksi muuta, huonosti kaupaksimenevää kilpa-ajohevosta; ja kolmanneksi — ja tämä oli merkittävin erä — X, se mitä hän saattoi tai mitä hänen täytyi, tänä iltapäivänä voittaa Amblerilla.
Mitä George Pendycen luonteesta muuten puuttuikin — rohkeutta siinä oli. Tämä ominaisuus piili hänen olentonsa joka säikeessä, hänen verensä kokoonpanossa. Vaikka hänellä nyt oli edessään tilanne, joka monien miesten ja varsinkin perinnäisellä tasolla kasvaneiden miesten mielestä olisi saattanut näyttää epätoivoiselta, ei hänessä näkynyt ahdistuksen tai toivottomuuden merkkiä. Pohtiessaan vaikeuksiaan hän päätti noudattaa eräitä periaatteita: 1) Hän ei aikonut joutua Tattersallin ilmoitustaululle. Ennemmin hän turvautuisi juutalaisiin; hän saattoi lainata vain perintötilaa vastaan, ja juutalaiset tulisivat nylkemään hänet paljaaksi. 2) Hän ei aikonut näyttää mitään arkuutta, vaan kun hän nyt aikoi panna vetoa hevosestaan, tahtoi hän asettaa kaikki yhdelle kortille. 3) Hän ei aikonut ajatella tulevaisuutta; nykyisyys oli aivan kyllin sietämätön.