Naurua — Thomas Brandwhiten naurua, kuin miehen, joka ei ole koskaan täysin varma itsestään.
"Tuo Bellew on kumma haukka. Häntä nimitetään hurjapääksi täällä. Hän juo kuin kala ja ratsastaa kuin paholainen. Hänen vaimonsa rakasti kiivasta menoa, hänkin. Olen pannut merkille, että tuollainen pariskunta on jokaisessa metsästysseudussa. Oletteko koskaan nähnyt häntä? Hintelä, korkeaolkainen mies, jolla on valkea naama, pienet mustat silmät ja punaiset viikset."
"Hänen vaimonsahan on vielä nuori nainen?"
"Kolmekymmentä tai kolmekymmentä kaksi."
"Miks'eivät he tulleet toimeen keskenään?" Kuului tulitikun raapaisu.
"Vanha juttu padasta ja kattilasta."
"On helppo havaita, että miesten ihailu häntä miellyttää. Sellainen on aina tehnyt naisille pahoja kepposia!"
Winlow'n verkkaisa ääni taas:
"Heillä oli lapsi, luullakseni, mutta se kuoli. Ja sitten — siellä tapahtui jokin juttu, tiemmä; mutta ei siitä koskaan päästy oikein selville. Bellew joutui pois rykmentistään sen asian vuoksi. Hänen vaimonsa saa kaikenmoisia päähänpistoja, sanotaan, ettei hänelle ole mikään kylliksi kiihottavaa; tahtoo luistella ohuella jäällä, tahtoo jonkun miehen luistelevan perässään. Jos se miespoloinen painaa enemmän kuin hän, niin sinne hän jää."
"Tuo muistuttaa hänen isäänsä, Cheriton-vanhusta. Minä tunsin hänet klubissa — hän oli niitä vanhan ajan kartanonherroja — nai toisen vaimonsa kuusikymmenvuotiaana ja hautasi hänet kahdeksankymmenen vanhana. Vanhaksi 'Claret ja Piquet'ksi' [Claret = punaviini. Piquet = eräs korttipeli.] he nimittivät häntä. Hänellä oli enemmän aviottomia lapsia kuin kenelläkään muulla Devonshiressä. Näin hänen pelaavan kahden ja puolen tikkejä viikkoa ennen kuolemaansa. Se on veressä. Paljonko George painaa? — haha?"