"Ei se ole mikään naurun asia, Brandwhite. Meillä on aikaa yhteen peliin ennen päivällistä, jos teitä haluttaa, Winlow?"
Taaksepäin työnnettyjen tuolien ääni, askeleita, ovi sulkeutui. George oli yksin taas, punainen täplä kummallakin poskellaan. Nuo epämääräiset mielteet ritarillisuudesta ja korkeista päämääristä olivat haihtuneet, ja haihtunut hyvin ansaitun levon tunne. Hän nousi, astui esiin sopukastaan ja käveli edestakaisin tiikerintaljalla uunin edessä. Hän sytytti savukkeen, heitti sen pois ja sytytti toisen.
Luistelu ohuella jäällä! Se ei häntä pidättäisi! Heidän juorunsa ei häntä pidättäisi eikä heidän ivansa, ne vain yllyttäisivät häntä yhä kiihkeämmäksi.
Hän heitti pois toisenkin savukkeen. Hänen oli outoa mennä salonkiin tähän päivän aikaan, mutta hän meni kuitenkin.
Avaten rauhallisesti oven hän näki solakoiden öljylamppujen valaiseman pitkän miellyttävän huoneen ja mrs Bellew'n istuvan pianon ääressä laulamassa. Teeastiat olivat vielä pöydällä toisessa päässä, mutta jokainen oli lopettanut. Niin kaukana muista kuin mahdollista, akkunasopen suojassa, kenraali Pendyce ja Bee pelasivat sakkia. Huoneen keskustassa olevan lampun ympärille ryhmittyneinä lady Maiden, mrs Winlow ja mrs Brandwhite olivat kääntäneet kasvonsa pianoon päin, ja jonkinmoinen nurpeus tai hämmästys näkyi näillä kasvoilla, jonkinmoinen ajatuksen: "Meillä oli juuri mitä mieltäkiinnittävin puheenaine; meitä ei olisi pitänyt keskeyttää" ilme.
Uunin edessä seisoi, pitkät sääret hajallaan, Gerald Pendyce. Ja vähän erillään istui mrs Pendyce, tummat silmät laulajaan kiintyneinä ja koruompelus helmassaan, ja hänen hameensa liepeellä makasi Roy, vanha skyeterrieri.
"Jos oisin tiennyt, kun suutelin, että hetken vain lempiä voisin, niin kultalippaaseen sulkenut ma sydämeni ainiaks oisin. Ah murhetta — lempi on suloinen, kun ensi päivät vaihtuu, mut vanhana kohta jäähtyy se ja kasteen lailla haihtuu!"
Tämän laulun George kuuli väreilevän ja kuolevan kaunisäänisen, vähän epävireessä olevan pianon kielillä.
Hän tuijotti laulajaan, ja vaikka hän ei ollut soitannollinen, tuli hänen silmiinsä katse, jonka hän kiiruhti salaamaan.
Hiljainen sorina kuului huoneen keskustasta, ja uunin äärestä Gerald huudahti: "Kiitos, se oli erinomaista!"