Kenraali Pendycen ääni kuului akkunasopesta: "Sakki!"
Mrs Pendyce tarttui koruompelukseensa, jolle oli tipahtanut kyynel, ja virkkoi hiljaa:
"Kiitos, rakkaani; se oli ihastuttava."
Mrs Bellew poistui pianon luota ja istuutui hänen viereensä. George siirtyi akkunan soppeen. Hän ei ymmärtänyt sakkipelistä mitään, eipä hän edes voinut sietää sitä, mutta täältä hän huomiota herättämättä saattoi katsella mrs Bellew'ta.
Ilma oli unettava ja hyvänhajuinen; setripölkky oli juuri pantu tuleen; hänen äitinsä ja mrs Bellew'n äänet, jotka puhelivat jotain, mitä George ei saattanut kuulla, lady Maldenin, mrs Brandwhiten ja Geraldin äänet, jotka käsittelivät joitakin naapureita, mrs Winlow'n ääni, joka milloin myönsi, milloin kielsi, kaikki tämä sulautui miellyttäväksi unettavaksi sorinaksi, jonka tuolloin tällöin katkaisi kenraali Pendycen ääni, kun hän uhkasi "sakkia!" Been virkkaessa siihen: "Oh, setä!"
George tunsi vimmastuvansa. Miksi piti näillä kaikilla olla niin mukava ja miellyttävä olo, sill'aikaa kuin sammumaton tuli hehkui hänessä itsessään. Ja hän kiinnitti synkän katseensa naiseen, joka tällä tavoin tanssitti häntä pillinsä mukaan.
Hän teki tökerön liikkeen ja töyttäsi sakkipöytää. Kenraali sanoi hänen takanaan: "Katso eteesi, George! Mitä nyt!" George meni äitinsä luo.
"Saanko katsoa tuota, äiti?"
Mrs Pendyce nojautui taapäin tuolissaan ja ojensi käsityönsä hymyillen miellyttävän yllätyksen vaikutuksesta.
"Rakas poikaseni, siitä sinä et ymmärrä mitään. Se tulee uuden pukuni rintamukseen."