Kuski kumartui tuttavallisesti alas ja teki kunniaa paksulla valkohansikkaisella kädellään Geoffreyn hatun tasalla.
"Mrs Jaspar Bellew, herra. Kapteeni Bellew'n rouva The Firsistä."
"Mutta minä en luullut heidän olevan — —"
"Ei, herra, eivät he olekaan."
"Aha!"
Tyyni ohut ääni kuului omnibussin ovelta.
"No, Geoff!"
Hänen armonsa Geoffrey Winlow seurasi vaimoaan, Foxleigh'ta ja kenraali
Pendyceä omnibussiin, ja taas kuului mrs Winlow'n ääni:
"Sopiiko, että kamarineitsyeni tulee tänne? Tule sisään, Tookson!"
Mr Horace Pendycen valkea, pitkä ja matala ympäristöön oivasti sopeutuva kartano oli tullut suvun haltuun viisi polvea aikaisemmin, avioliiton kautta, joka oli solmittu viimeisen Worstedin kanssa. Oltuaan alkuaan oiva tila, mikä pienehköinä palstoina oli jätetty vuokraajien haltuun — jotka kenenkään heitä tarkkaamatta menestyivät mainiosti ja maksoivat erinomaisia vuokria —, viljeltiin sitä nyt mallikaavan mukaan pienellä tappiolla. Aika ajoin mr Pendyce tuotatti uudenlaisia lehmiä tai peltopyitä ja rakensi kouluja lisää. Hänen tulonsa olivat onneksi riippumattomat tiluksesta. Hänen ynnä kirkkoherran ja terveydenhoito-viranomaisten välillä vallitsi täydellinen yksimielisyys, ja hän valitti varsin useasti, etteivät hänen vuokralaisensa pysyneet konnuillaan. Hänen vaimonsa oli sukuaan Totteridge ja hänen metsästysmaansa suurenmoiset. Tarpeetonta on sanoa, että hän oli vanhin poika. Hänen individuaalinen vakaumuksensa oli, että individualismi oli hävittänyt Englannin, ja hän oli päättävästi ryhtynyt kitkemään tätä vikaa pois vuokramiestensä luonteista. Asettamalla heidän yksilöllisyytensä sijaan oman makunsa, omat suunnitelmansa ja tunteensa, saattaisi melkein sanoa: oman yksilöllisyytensä, ja hukkaamalla siihen rahaa, oli hänen onnistunut suuressa määrässä osoittaa oikeaksi mieliteoriansa: kuta voimakkaampi yksilöllisyys, sitä hedelmättömämpi yhteiskunnan elämä. Mutta jos asia esitettiin hänelle tässä valossa, niin hän kuitenkin sekä närkästyi että kävi puheliaaksi, sillä hän ei pitänyt itseään yksilöllisyyden harrastajana, vaan "torykommunistina", kuten hän suuntaansa nimitti. Maanviljelysharrastustensa mukaisesti hän tietenkin oli suojelustullien kannattaja; hän tiesi, että viljatullista riippui koko Englannin vauraus. Kuten hän usein sanoi: "Kolmen tai neljän shillingin tulli viljalle, niin minun maanviljelykseni tuottaisi voittoa."