"Enpä oikein mitään! Olen katsellut vähän ympärilleni ja olen myös hankkimassa rahaa. Asun tuolla nummella."
"Missä syöt lounasta? Tule meidän kanssamme, minulla on pikkusisareni mukanani. Heissä on ollut tuhkarokko."
Ystävänsä käsipuolessa Ashurst käveli eteenpäin, kukkulan rinnettä ylös, toista alas, kaupungin ulkopuolelle. Halliday, jonka ääni oli yhtä täynnä elämäniloa kuin kasvot aurinkoa, selitteli, "kuinka ainoa, mikä mihinkään kelpasi tässä kurjassa loukossa, oli uinti ja soutu", ja siihen tapaan, kunnes saavuttiin puoliympyrään rakennetun talorykelmän kohdalle, kappaleen matkaa merenrannasta. He menivät keskimmäiseen taloon, hotelliin.
"Tule huoneeseeni peseytymään. Lounas on heti valmis."
Ashurst tarkasteli kasvojaan kuvastimesta. Muistaen maalaistalossa olevan makuuhuoneensa ja parin viime viikon ajan noudattamansa kampa- ja yksi-liikapaita-järjestelmänsä hänestä näytti tämä huone, joka oli tulvillaan vaatteita ja harjoja, oikealta Capualta. Ja hän ajatteli: "Ihmeellistä; sitä ei voi oikein käsittää!" Mutta mitä ei voinut oikein käsittää, sitä hän ei itsekään täysin tiennyt.
Kun hän seurasi Hallidayta lounaalle ruokasaliin, kääntyivät kolmet hyvin vaaleat ja sinisilmäiset kasvot äkkiä häntä kohti Hallidayn lausuessa:
"Tässä on Frank Ashurst — nuoret sisareni."
Tytöistä olikin kaksi aivan nuorta, kymmenen, yhdentoista korvilla. Kolmas oli ehkä seitsentoistavuotias, pitkä ja myöskin vaaleatukkainen, posket olivat valkoisenpunaiset, heikosti auringonpaahtamat, hiuksia tummemmat kulmakarvat kaartuivat ylöspäin nenän juuresta. Kaikkien kolmen äänet muistuttivat Hallidayn kirkasta, iloista ääntä. Kaikki kolme nousivat, ojentautuivat suoriksi, puristivat tulijan kättä nopein tempauksin, katsoivat tutkivasti Ashurstiin ja taas poispäin ja alkoivat puhua siitä, mitä aikoivat tehdä iltapäivällä. Diana palvelevien nymfien keskellä! Maalaiskokemusten jälkeen tuntui tuo kirkas, huoleton, vilkas puhelu, viileä, puhdas, vaivaton hienostus ensin vieraalta ja sitten taas niin luonnolliselta, että kaikki se, minkä piiristä Ashurst vasta oli tullut, muuttui äkkiä oudon kaukaiseksi. Nuorempien tyttöjen nimet tuntuivat olevan Sabina ja Freda — vanhimman oli Stella.
Se tytöistä, jota sanottiin Sabinaksi, kääntyi Ashurstin puoleen ja sanoi:
"Tiedättekö mitä, tuletteko pyydystämään äyriäisiä meidän kanssamme? —
Se on hirveän hauskaa."