Kun lätäkön vetovoima ei enää tehonnut, lähdettiin takaisin hotelliin. Ashurst lähetti sähkösanoman, osoittaen sen rouva Narracombelle: "Pyydän anteeksi, jään tänne yöksi takaisin huomenna." Varmaankin Megan ymmärtää, että hänellä on ollut paljon puuhaa; ja hänen sydämensä tuntui käyvän keveämmäksi. Oli ihanan kaunis, lämmin iltapäivä, meri lepäsi tyynenä ja sinisenä, ja uiminen oli Ashurstin suuri intohimo. Kauniiden lasten ystävällisyys mairitteli. Oli ilo katsoa heitä, Stellaa ja Hallidayn ruskeiksi päivettyneitä kasvoja. Kaikki tuntui hieman epätodelliselta, mutta samalla täysin luonnolliselta — tämä oli kuin viimeinen välähdys siitä maailmasta, johon hän oli kuulunut ennen Meganin-seikkailuaan! Hän sai lainaksi uimapuvun, ja sitten lähdettiin liikkeelle. Halliday ja Ashurst riisuutuivat toisen, tytöt toisen kallion takana. Ashurst oli ensimmäisenä vedessä ja heittäytyi rohkeasti uimasilleen, niin vastatakseen kuvaa, jonka oli antanut itsestään. Kääntyessään katsomaan taakseen hän näki Hallidayn uivan pitkin rantaa ja tyttöjen hyppivän ja sukeltavan ja ratsastavan pienten aaltojen harjalla; hän oli ennen aina halveksinut tuollaista, nyt se oli hänestä kaunista ja järkevää, koska hän siten saattoi esiintyä ainoana syvänveden kalana koko joukossa. Mutta tullessaan lähemmäksi hän hieman epäröi; mahtavatko he sallia hänen, vieraan, liittyä heidän polskuttavaan joukkoonsa; häntä itseään ujostutti lähetessään solakkaa nymfiä. Mutta Sabina huusi, että hänen piti tulla opettamaan häntä pysymään vedenpinnalla, ja molemmat pikkutytöt antoivat hänelle niin paljon askartelun aihetta, ettei hän ehtinyt edes huomata, mitä Stella ajatteli hänen läheisyydestään, kun hän äkkiä kuuli tämän kauhistuneen huudon. Stella seisoi vyötäisiä myöten vedessä hiukan etukumarassa, hänen kaunis, valkoinen käsivartensa osoitti merelle, hänen märät kasvonsa olivat auringossa rypistyneet ja ilmaisivat pelästystä.
"Katsokaa Philiä! Mikä häntä vaivaa? Katsokaa!"
Ashurst huomasi oitis, että jotakin oli hullusti. Phil polskutti ja reuhtoi syvässä vedessä, ehkä sadan yardin päässä heistä; äkkiä hän huudahti, heilahdutti käsivartensa ylöspäin ja alkoi vajota. Ashurst näki Stellan syöksyvän hukkuvaa kohti, mutta huudahtaen: "Palatkaa takaisin, Stella, palatkaa takaisin!" hän lähti itse uimaan Philiä kohti. Hän ei ollut milloinkaan uinut niin nopeasti ja saapui Hallidayn kohdalle juuri kun tämä oli seuraavan kerran päässyt kohoamaan pinnalle. Poika oli saanut suonenvetokohtauksen, mutta ei ollut vaikea saada häntä maihin, sillä hän ymmärsi pysytellä aivan hiljaa. Stella, joka oli jäänyt odottamaan, niinkuin Ashurst oli käskenyt, ryhtyi heti auttamaan, kun tämä oli ehtinyt hänen kohdalleen, ja kun oli päästy rannalle, asettuivat hän ja Ashurst Philin kahden puolen ja alkoivat hieroa tämän jäseniä pikkutyttöjen seisoessa säikähtyneinä vieressä. Halliday hymyili pian. Hän oli ollut, selitti hän, typerä, kerrassaan typerä. Jos Frank tukisi häntä, hän hyvinkin pääsisi vaatteittensa luo. Ashurst ojensi hänelle käsivartensa, ja silloin sattuivat hänen silmänsä Stellan kasvoihin, jotka olivat kosteat ja punaiset ja kyyneliset; tavanomainen tyyneys oli niistä kerrassaan tiessään. Ashurst ajatteli: "Sanoin häntä Stellaksi — mahtoikohan hän suuttua?"
Heidän pukeutuessaan Halliday sanoi tyynesti:
"Sinä pelastit henkeni, vanha ystävä."
"Joutavia!"
Täysin pukeutuneina, mutta ei enää entisessä mielentilassaan he kaikki menivät yhdessä hotelliin ja istuutuivat teepöytään, kaikki, Hallidayta lukuunottamatta, joka oli mennyt maata huoneeseensa. Kun Sabina oli syönyt muutamia leipäviipaleita, joille levitti marmeladia, hän sanoi:
"Tiedättekö mitä? te olette sankari!"
Ja Freda säesti:
"Se on varma!"