Seurue pelasi korttia, kunnes lapset lähetettiin nukkumaan, minkä jälkeen Stella asettui pianon ääreen. Ikkunan vieressä olevalta istuinpaikaltaan, missä jo oli melkein pimeä, Ashurst tarkasteli tyttöä kynttiläin lomitse — vaaleaa päätä ja pitkää, valkoista kaulaa, joka taipui käsien liikkeiden mukaan. Stella soitti sujuvasti — ei juuri tunteellisesti. Mutta millaisen taulun hän muodostikaan keltaisen, ikäänkuin enkelimäisen hohteen ympäröidessä häntä! Kuka saattoikaan ajatella intohimoisia ajatuksia tai tuntea kiihkeitä haluja tuon serafipäisen, valkopukuisen tytön lähettyvillä? Stella soitti Schumannin "Warum?" kappaleen. Sitten Halliday otti esiin huilunsa ja lumous särkyi. Sen jälkeen täytyi Ashurstin laulaa Schumannin lauluja Stellan säestäessä, kunnes keskellä "Ich grolle nicht"-laulua huoneeseen hiipi kaksi pientä sinisiin yöpukuihin verhoutunutta olentoa ja koetti kätkeytyä pianon alle. Iltaseurustelu päättyi yleiseen sekasortoon eli, Sabinan sanoilla puhuen, "suurenmoiseen meteliin".
Sinä yönä Ashurst nukkui tuskin ollenkaan. Hän vain ajatteli ajattelemasta päästyäänkin ja kääntyili ja kieriskeli vuoteellaan. Keskeytymätön tuttavallinen seurustelu kahtena päivänä, Hallidayden ilmapiiri näytti saartavan hänet kehäänsä ja saavan nummen maalaistalon, vieläpä Meganinkin tuntumaan epätodellisilta. Oliko hän todellakin tunnustanut Meganille rakkautensa — todellakin luvannut ottaa tytön mukaansa, elämään kanssaan? Hän lienee ollut silloin kokonaan kevään, yön ja omenapuun kukkien lumoissa! Tämä keväthulluus saattoi koitua heille molemmille vain turmioksi! Ajatus, että hän oli aikeessa tehdä rakastajattarekseen tuon tytön — tuon lapsen, joka ei vielä ollut täyttänyt kahdeksaatoista — herätti hänessä nyt aivan kuin kauhua, vaikka se samalla sai veren kuumenemaan. Hän puheli itsekseen: "Se on hirvittävää! — mitä olen tehnyt? — se on hirvittävää!" Schumannin musiikin kaiku sekaantui hänen aivoissaan kuumeisiin ajatuksiin, ja hän näki taaskin edessään Stellan viileän, valkoisen, vaaleakutrisen olemuksen, näki hänen hieman taipuneen niskansa, häntä ympäröineen omituisen, enkelimäisen loisteen. "Lienen ollut hullu, — ja taidan olla vieläkin. Mikä minuun menikään? Pikku Megan-parka!" — "Jumala siunatkoon meitä kaikkia ja herra Ashurstia. Tahdon vain olla teidän luonanne, vain olla teidän luonanne!" Ja painaen päänsä pielukseen Ashurst tukahdutti huokauksen. Ollako menemättä takaisin — se olisi hirvittävää! Mennäkö takaisin? — se olisi vielä hirvittävämpää!
Mielenliikutukset menettävät kykynsä tuottaa kärsimyksiä, jos henkilö, joka niitä kokee, on nuori ja päästää ne vapaasti purkautumaan. Ja Ashurst nukahti ajatellen: "Mitäpä koko juttu merkitsi muuta kuin muutamia suudelmia, jotka unohtuvat kuukauden kuluttua."
Seuraavana aamuna hän otti maksuosoituksella rahat, mutta sitä kauppaa, missä oli käynyt katsomassa kyyhkynharmaata pukua, hän karttoi kuin ruttoa. Sen sijaan hän osti joitakin tarvekapineita. Hän oli koko päivän omituisessa mielentilassa koettaen ylläpitää eräänlaista kaunaa itseään kohtaan. Kahden edellisen päivän levottomuutta oli seurannut pelkkä tyhjyyden tunne — kaikki intohimoinen kaipuu oli kadonnut, ikäänkuin kyynelet olisivat huuhtoneet sen pois. Teenjuonnin jälkeen Stella asetti pöydälle hänen eteensä kirjan ja sanoi ujosti:
"Oletteko lukenut tämän, Frank?"
Se oli Farrarin "Jeesuksen elämä". Ashurst hymyili. Tytön levottomuus hänen epäuskonsa johdosta tuntui hänestä naurettavalta, mutta samalla liikuttavalta. Se oli myöskin tarttuvaa, sillä Ashurst alkoi puolestaan tuntea tarvetta puolustaa itseään joskaan ei halunnut käännyttää tyttöä. Ja illalla, kun lapset ja Halliday laittoivat äyriäislippojaan kuntoon, sanoi Ashurst:
"Kirkollisen uskon pohjalla on aina, sikäli kuin ymmärrän, palkinnon ajatus — ajatus, mitä voi saada palkaksi siitä, että on hyvä. Siihen sisältyy siis eräänlainen etujen kerjuu. Luulenpa, että kaiken alkusyynä on pelko."
Stella istui sohvassa ja teki nuoranpätkään merimiehensolmuja. Hän katsahti äkkiä puhekumppaniinsa:
"Kuvittelen, että usko on paljon syvempää."
Ashurst tunsi taaskin halua näyttää ylemmyyttään: