Scantlebury (yhä tukkien korviaan): Ruumiinavaus, valamiehistö! Ei, ei, eihän se ole sellainen asia?
Edgar: Minä olen saanut tarpeekseni pelkuruudesta.
Wanklin: Pelkuruus on vastenmielinen sana, herra Edgar Anthony. Se näyttäisi juuri pelkäämiseltä, jos me yhtäkkiä tällaisen tapauksen satuttua hyväksyisimme miesten vaatimukset. Meidän täytyy olla varovaisia.
Wilder: Tietysti meidän täytyy. Meillä ei ole mitään varmuutta tästä asiasta, ainoastaan huhua. Oikea menettely on antaa koko juttu meidän puolestamme Harnessin käsiin. Se on luonnollista ja siihen me lopultakin tullaan.
Scantlebury (arvokkaasti): Aivan niin! (Kääntyen Edgariin.) Ja teille nuori herra, minä en voi kyllin ilmaista minun — minun paheksumistani, siitä tavasta, jolla te olette käsitelleet asiaa. Teidän tulisi peruuttaa sananne. Puhua nälkiinnyttämisestä, puhua pelkuruudesta! Arvailla meidän näkökantojamme! Lukuunottamatta omaa isäänne olemme kaikki myöntäneet, että ainoa menettelytapa on on hyvä tahto — se on säädytöntä, se on mitä suurinta vääristelyä — ja kaikki mitä voin sanoa, se on — se on, minua piinaa —
(Hän panee kätensä naamalleen.)
Edgar (jäykästi): Minä en peruuta mitään.
(Hän aikoo sanoa jotakin kun Scantlebury taas tukkii korvansa. Tench tekee torjuvan liikkeen muistikirjallaan. Kaikki huomaavat joutuneensa pois järjestyksestä ja palaavat istuimilleen. Edgar yksin jää seisomaan.)
Wilder (kuin koettaisi jotakin haihduttaa mielestään): Minä en välitä vähääkään siitä, mitä nuori herra Anthony sanoi. Ruumiinavaus ja valamiehistö! Se ajatus on mieletön. Minä — minä ehdotan puheenjohtajan äänestettäväksi tämän: Että työriita jätetään heti hra Simon Harnessin sovitettavaksi, hänen tänä aamuna esittämiensä ehdotusten mukaan. Kannattaako tätä kukaan.
(Tench kirjottaa)