Rva Yeo (äkkiä): Niin, minä olin silloin kymmenvuotias, muistan sen.
Rva Rous: Yhtiö ei ollut vielä kolmeakaan vuotta vanha. Isä käsitteli työssään happoja ja siinä sai jalkansa myrkytetyksi. Sanoin aina hänelle: "Isä, sinä olet saanut myrkkyä jalkoihisi". "Muori", sanoi hän, "olipa myrkkyä tahi ei, minä en voi yrittääkään jäädä pois työstä". Ja kaksi päivää myöhemmin oli hän sängyn oma, eikä koskaan senjälkeen noussut ylös. Se oli niin sallittu! Eikä siihen aikaan ollut edes noita tapaturmalakeja.
Rva Yeo: Sinä talvena ei ollut lakkoa! (Vähän leikkisästi.) Tämä talvi on minusta tarpeeksi ankara. Rva Roberts ei varmaan kaipaa kovempaa talvea, vai mitä? Ei kai näyttäisi luonnolliseltakaan saada päivällistä, vai mitä, rva Bulgin?
Rva Bulgin: Meillä on syöty vain leipää ja teetä jo neljä päivää.
Rva Yeo: Tehän saitte sen perjantaisen pyykinpesun?
Rva Bulgin (alakuloisesti): Sanoivat sen antavansa minulle, mutta kun viime perjantaina menin, oli se jo annettu toisille. Käskettiin tulemaan ensi viikolla uudelleen.
Rva Yeo: Oo! Siihen on liian paljon pyrkijöitä. Minä lähetin Yeon jäälle panemaan herrasväkilöiden jalkoihin luistimia ja tekemään mitä sattuu löytämään. Onhan edes pois kotoa vetelehtimästä.
Rva Bulgin: Välipä nyt miehistä — on tässä jo kyllin huonosti lastenkin kanssa. Minä pidän heidät sängyssä, ett'eivät tule niin nälkäisiksi kuin juoksennellessaan. Mutta ne ovat vuoteessakin niin levottomia, että ihan niiden kanssa nääntyy.
Rva Yeo: Te olette onnellinen kun he ovat vielä niin pieniä. Koulua käydessään ne vasta nälkäisiksi tulevat. Eikö Bulgin anna teille mitään?
Rva Bulgin (puistaa päätään, sitten ajateltuaan): Antaisi jos voisi, luultavasti.