Henry Rous (kun George Rous astuu eteenpäin): Mene Georg — tuki sen suu!
Roberts (osottaen sormillaan): Pysy siellä George Rous, nyt ei ole aika ratkaista persoonallisia riitoja. (Rous pysähtyy.) Mutta herra Simon Harness puhui teille toisellakin tavalla. Me emme ole paljon herra Harnessille ja liitolle kiitollisuuden velkaa. He sanoivat meille: "hyljätkää toverinne tahi me hylkäämme teidät". Ja he hylkäsivät meidät.
Evans: Niin tekivät.
Roberts: Herra Simon Harness on kyvykäs mies, mutta hän on tullut liian myöhään. (Hyvin syyttävästi.) Sillä huolimatta siitä mitä herra Simon Harness sanoo, huolimatta siitä, mitä Thomas, Rous ja huolimatta siitä mitä täällä läsnäolevat saattavat sanoa — me olemme taistelussa jo voittaneet!
(Joukko pakkautuu lähemmäksi katsoen tarkkaavina ylös.
Vähemmän katkerasti):
Te olette tunteneet nälän kouristuksen vatsoissanne. Te olette unhottanut mitä tämä taistelu on ollut. Olen sen selittänyt teille monta kertaa ja selitän sen vielä kerran. Tämä taistelu on kansan taistelua verenimijöitä vastaan. Niiden taistelua, jotka kuluttavat itseään jokaista iskua antaessaan ja jokaisessa hengenvedossa taistellessaan sitä vastaan, joka heistä on lihonut ja joka paisuu ja paisuu armeliaan luonnon lain avulla. Se on kapitaali! Se ostaa ihmisten otsan hien ja heidän aivojensa kidutuksen, itse määräämillään hinnoilla. Enkö minä tunne tätä? Eikö minun aivojeni työtä ostettu viidellätoista tuhannella markalla ja eivätkö he ole noilla viidellätoista tuhannella voittaneet useita miljoonia liikuttamatta sormeaankaan. Se on sellainen, joka tahtoo ottaa teiltä mahdollisimman paljon ja antaa mahdollisimman vähän. Se on Kapitaali! Sellainen, joka tahtoo sanoa "minua surettaa kohtalonne, ystävä-raukat — teillä on siitä vaikeat ajat, minä käsitän", mutta ei tahdo luovuttaa puolta markkaakaan osingostaan teidän asemanne parantamiseksi. Sellainen on Kapitaali! Sanokaa minulle, että, huolimatta heidän kaikista loruistaan, onko heissä yhtään, joka tahtoo lisätä tuloveroa köyhien avustamiseksi kymmenelläkään pennillä. Sellainen on Kapitaali! Valkonaamanen kivisydäminen hirviö! Te olette saaneet sen polvilleen, aijotteko herpautua viimesenä hetkenä, pelastaaksenne kurjat ruumiinne kärsimyksistä. Kun minä menin tänä aamuna noiden Lontoosta tulleiden ukkojen luokse, katsoin minä aina heidän sydämiensä pohjaan saakka. Siellä istui yksi heistä herra Scantlebury, meidän syöttämämme lihakasa: istui siellä kuin koko maailmaa edustaen, oikea perikuva tämän yhtiön osakkaista, jotka liikuttamatta kieltä tai kättä, kantavat voitto-osinkoja — suuri mykkä härkä, joka nousee ainoastaan kun sen ruokaan kosketaan. Minä katsoin hänen silmiinsä ja näin, että hän pelkäsi — pelkäsi itsensä ja osinkojensa vuoksi, pelkäsi palkkionsa vuoksi, pelkäsi niitä samoja osakkeenomistajia, joita hän edusti. Ja kaikki he, paitsi yksi, pelkäävät — kuten lapset, jotka ovat yöllä joutuneet metsään, säikkyvät jokaista lehden rasahdusta. Minä pyydän teiltä miehet — (hän vaikenee ojentaen kättään kunnes on aivan hiljasta) — antakaa minulle vapaa valta sanoa heille: "Menkää takasin Lontooseen. Miehillä ei ole teille mitään myönnettävää." (Hälinää.) Antakaa minun tehdä näin ja minä vannon, että viikon sisällä on teidän kaikki vaatimuksenne hyväksytty.
Evans, Jago ja toiset: Valtuutetaan! Annetaan vapaa toimivalta! Hyvä! — hyvä!
Roberts: Me emme taistele ainoastaan tämän lyhyen hetken vuoksi, (hälinä lakkaa) eikä ainoastaan itsemme vuoksi, omain vähäpätöisten persoonaimme ja vähäisten tarpeittemme, vaan kaikkien niiden vuoksi, jotka tulevat elämään meidän jälkeemme. (Hyvin alakuloisesti.) Oo! miehet — jos heitä rakastatte, älkää vierittäkö kiveä heidän päälleen, älkää synkistäkö heiltä taivasta ja älkää antako katkeruuden meren heidän ylitsensä vuotaa. Heille on siunaukseksi pahinkin, mikä saattaa minua kohdata, pahinkin mikä saattaa teitä kohdata, eikö niin — onhan? Jos me voimme ravistaa pois (kiihkeästi) tuon valkonaamaisen hirviön, joka verisine huulineen on imenyt meistä elämämme, meidän vaimojemme ja meidän lastemme elämän, aina maailman alusta alkaen. (Lauhtuneemmin, mutta mitä suurimmalla voimalla ja painolla.) Jos meillä ei ole miesten kurssia seisoa sitä silmä silmää vasten, rinta rintaa vasten ja pakottaa se peräytymään siksi kuin se huutaa armoa, niin se jatkaa yhä elämämme imemistä ja me saamme aina olla siinä missä me olemme, (melkein kuiskien) halvempina kuin koirat.
(Täydellinen hiljaisuus ja Roberts seisoo huojutellen vähän ruumistaan, ja katsellen kiihkeästi väkijoukkoa.)
Evans ja Jago (äkkiä): Roberts!