Courtier kohotti hattuaan hymyillen. Hänen poskiaan poltti. Päästyään vaunuihin hän katsahti ympärilleen. Lady Casterley antoi edelleen neuvoja hoikalle puutarhurille. Pikku Ann'in ääni keskeytti hänen ajatuksensa:
"Minä toivon, että tulette takaisin. Sillä minä toivon olevani täällä jouluna, ja minun veljeni tulevat myöskin silloin tänne, Jack ja Tiddy, mutt'ei Christopher, sillä hän on nuori. Minun täytyy nyt mennä. Hyvästi! Halloo, Susie!"
Courtier näki hänen liukuvan tiehensä ja yhtyvän portinvartijan tyttäreen, pieneen, kalpeaan, kunnioitusta ilmaisevaan olentoon.
Auto kääntyi kujalle.
Jos lady Casterley oli suunnitellut tämän paljastuksen, mitä hän ei tosiaankaan ollut tehnyt, sillä hän oli saanut sen päähänsä Courtierin naurun johdosta, niin hän ei olisi voinut keksiä mitään tepsivämpää, sillä syvällä Courtierin sydämessä oli kulkijan hyvin todellinen epäluulo, mikä läheni melkein halveksuntaa, ihmisiä kohtaan, joilla kaikki oli niin valmiina ja järjestyksessä, kuten ylimystöllä ja porvaristolla, oli toiminnan miehen koko kauhu kaikkea sitä kohtaan, mitä hän nimitti — "puskemiseksi ja oksentamiseksi". Barbaran tavoitteleminen jossakin muussa kuin avioliiton tarkoituksessa ei ollut koskaan juolahtanut hänen päähänsä, hänen, jolla oli niin vähän sovinnaista moraalia, mutta niin paljon itsekunnioitusta. Ja salainen halu syrjäyttää Harbinger ja joutua naimisiin, missä olisi näyttänyt merirosvolta, oli aivan yhtä vähän sellaisen miehen maun mukaista, jolle ei ollut outoa pitää itseään muiden ihmisten veroisena. Hän antoi vaunujen poiketa kujalle, joka vei Audrey Noelin asunnolle, sillä hän ei voinut poistua käymättä rohkaisemassa tuota ahdingossa olevaa olentoa.
Mrs Noel tuli häntä vastaan verannalle. Ohuen ja hieman ruskettuneen käden puristuksesta — käden, joka ei ollut koskaan jouten — Courtier tunsi hänen luottavan hänen myötätuntoonsa ja haluunsa ymmärtää häntä; eikä mikään taas herättänyt parasta, mitä oli Courtierissa, niin hyvin kuin tämänlaatuinen äänetön vetoaminen hänen suojelukseensa. Hän sanoi kohteliaasti:
"Älkää antako ihmisten ajatella, että olette masennuksissa", ja puristaen hänen kättään lujasti: "Miksi teidän pitäisi menehtyä tällä tavalla? Se on synti ja häpeä!"
Mutta hän pysähtyi tuntiessaan puhuvansa sopimatonta näiden kasvojen edessä, jotka liikehtimättä ilmaisivat niin paljon enemmän kuin hänen sanansa. Courtier protesteerasi sivistyneenä miehenä, mrs Noelin kasvot olivat luonnon protesti, vasten tahtoaan menehtyvän kauneuden äänetön julistus, kauneuden, joka oli elämän kutsu syleilyyn, mistä elämä sai alkunsa.
"Minä lähden, minä", hän sanoi, "te ja minä, kuten tiedätte, emme ole sopivia näille ihmisille. Mitään vapauden lintuja ei sallita!"
Puristaen Courtierin kättä mrs Noel kääntyi pois taloon, jättäen hänet katsomaan sitä paikkaa, missä hänen valkea vartalonsa oli ollut. Courtier oli aina tuntenut suojelevaa tunnetta Audrey Noelia kohtaan, mikä vain hieman rohkaistuna olisi tullut lämpimäksikin. Mutta sen jälkeen kuin mrs Noel oli joutunut omituiseen asemaansa, Courtier ei olisi mistään hinnasta karistanut hänestä pois sitä uskoa, että hän, mrs Noel, saattoi luottaa häneen. Ja nyt kun hän oli kiinnittänyt katseensa muualle, ja kun mrs Noel oli vaikeassa pulassa, hän tunsi hänen puolestaan sitä vihaa, mitä veli tuntee, kun oikeus ja sääli ovat yhtyneet pilkkaamaan hänen sisartaan. Frithin, autonkuljettajan, ääni herätti hänet synkistä unelmista.