"Herra, katsokaapas lady Barbaraa!"
Seuraten miehen katseen suuntaa Courtier näki taivaanrantaa vastaan kallioisella kukkulalla, Ashmanin hullutuksen yläpuolella, ratsastajan patsaan. Hän pysäytti auton heti ja astui alas.
Courtier tapasi Barbaran raunioiden luota, jotka olivat tiepuolessa, jumalaisen sallimuksen suojaamina, joka odottaa siihen uskovia ihmisiä. Hän ei voinut sanoa, huomasiko Barbara hänen lähestymistään, ja hän olisi antanut kaikkensa, mikä ei ollut paljon, jos olisi saanut nähdä hänen kankean nuttunsa ja hänen ruumiinsa pehmeän lihan läpi tuohon ihmeelliseen luolaan, sydämeen, jos olisi saanut hetkenkin Ashmanin tavoin jättää kaiken aineellisuuden ja elää tuota kirkasta elämää, missä ei ole mitään raja-aitoja miehen ja naisen välillä. Barbaran hymy sai hänet niin hämille, tuo hymy, jonka hänen henkensä työnsi esiin, kuten ensimmäinen kukka työntyy maan pinnasta tekemään pilaa kevättuulista. Miten tietää, mitä se merkitsi! Ja kuitenkin Courtier ylpeili naistuntemuksellaan, jota hänellä jonkun verran olikin. Mutta hän ei keksinyt muuta sanoakseen:
"Tämä sattuma on minulle hyvin mieleinen."
Katsahtaen sitten äkkiä ylös Courtier huomasi hänet oudon kalpeaksi ja väriseväksi.
"Minä tulen näkemään teidät Lontoossa!" sanoi Barbara, ja iskien hevostaan ruoskallaan, katsahtamatta taakseen, hän ratsasti pois kummun yli.
Courtier kääntyi nummelle vievälle tielle, ja päästyään autoonsa hän mutisi:
"Nopeammin, Frith, olkaa hyvä!"…
XXII LUKU.
Vaalitoiminta oli jo reippaassa käynnissä, kun Courtier saapui Bucklandburyyn. Osittain luonnollisesta mielenkiinnosta tuloksiin, osittain puoleksi tiedottomasta harrastuksesta päästä mahdollisesti vilahdukselta näkemään Barbaran hän jätti matkalaukkunsa hotelliin ja päätti jäädä odottamaan äänestyksen tulosten julistamista. Astellen pääkatua kohden hän alkoi tarkastella päivän huvittavuuksia. Poliittisen uskon kukoistus oli karissut hänen siivissään, hänen, joka oli lentänyt ympäri maailman. Hän oli nähnyt paljon paljon elävämpiä värejä voidakseen nyt suuresti kunnioittaa noita himmeitä ja epäilyttäviä värejä, sinistä ja keltaista. Nämä jättivät hänet perin filosofiselle tuulelle. Kuitenkin oli mahdotonta päästä niistä eroon, sillä sinä päivänä itse maailma näytti siniseltä ja keltaiselta, eikä tuo kolmas, molempien puolueiden käytäntöönottama punainen väri tarjonnut mitään selvää taetta siitä, että ne olisivat nähneet jotakin hyvää toisissaan. Pikemminkin se näytti vertauskuvallisesti esittävän kumpaisenkin halua saada vihollisensa verta. Mutta Courtier havaitsi pian hänen vapaille ja kenties ivallisille kasvoilleen luoduista katseista, että kumpaisestakin riitapuolesta filosofinen silmä oli vastustajaakin vihattavampi. Aivan yksimielinen oli halu heittää sellaisia kasvoja, näyttäytyivätpä ne sitten missä tahansa, tiilenpalasella. Niiden kirotulla puolueettomuudella, niiden tavalla katsoa asiain suojusverhon läpi, tarkoituksessa nähdä, oliko mahdollisesti jotakin niiden sisällä, hän tunsi, että he pitivät niitä todellisena vastustajana — kaikkien pienien, lihavien "tosiasiain" ikuisena vihollisena, jotka siniseen ja keltaiseen pukeutuneina kerskuivat ja horjuivat sinne tänne, nimitellen toisiaan, iskien toisiaan vasten silmiä ja lyöden nenät verille. Näistä pienistä, juhlallisista, miellyttävistä olennoista, joiden naama oli vain näkyvissä, mutt'ei koskaan selkä, filosofinen silmä, jolla oli tapana kurkistaa nurkan taakse, oli inhoittava. Nuo hyvin keltaiset ja hyvin siniset, pienet, meluavat sotilaat, tinasapelit käsissä ja soitellen tinatorvillaan, tungeskelivat kaikissa ikkunoissa ja kaikilla seinillä, kääntyen vuoronperään kaikkien kansalaisten puoleen, vakuuttaen kullekin, että he ja vain he saattoivat johtaa hänet Westminsteriin. Useimmissa tapauksissa valitsijat eivät tuottaneet suurtakaan vaivaa, sillä pitäen epävarmuutta vastenmielisenä he halusivat kiihkeästi tulla vakuutetuksi siitä, että maa saatettiin heti pelastaa pienillä keltaisilla tosiasioilla tai pienillä sinisillä tosiasioilla, aina asianhaarain mukaan. Epäilemättä heillä oli tusinan verran muitakin syitä kuulua toiselle tahi toiselle puolelle, esimerkiksi se, että heidän isänsä oli ennen heitä ollut sitä ja sitä, että heidän voileipänsä oli keltainen tai sininen, että he olivat äänestäneet toista puolta viime kerralla, että he olivat miettineet uudestaan ja tarkistaneet kantansa, että olivat tulleet juoneeksi joko viatonta sinistä tai naiivia keltaista olutta, että hänen ylhäisyytensä oli oikea mies, tai että "äänestäkää Chilcoxia" tuntui niin sopivalta heidän suussaan. Mutta kaikkein tärkeimpänä ja kaikkein luotettavimpana syynä oli se, että, mikäli he saattoivat tuntea ja käsittää, totuus sillä hetkellä oli joko sininen tahi keltainen.