"Niinhän se on. Minä huomaan nykyään suhtauduttavan yleisiin asioihin aivan uudella tavalla. Se johtuu viidenpennin lehdistä. Ihmiset ostavat niitä, mutta tuskin hyväksyvät niitä. Minä odotan kiihkeästi saadakseni lukea teidän puheenne. Sanotaan, että ensimmäinen puhe tuottaa vaivaa."
"Niinpä melkein."
"Mutta teillä ei ole ollut syytä olla huolissanne sen johdosta.
Olen varma siitä, että se oli mainio."
Miltoun näki, että tuon vanhan miehen kellahtavat kasvot kävivät oranssinvärisiksi hänen lumivalkeiden poskipartojensa välistä.
"Tätä päivää minä olen odottanut", hän sopersi, "aina siitä saakka, kuin olen tuntenut teidän ylhäisyytenne — ja siitä on jo kaksikymmentäkahdeksan vuotta. Nyt se alkaa."
"Taikka loppuu, Clifton."
Vanhan miehen kasvoille ilmestyi syvä hämmästys.
"Ei, ei", hän sanoi, "kun ottaa huomioon teidän esi-isänne, niin ei koskaan".
Miltoun tarttui hänen käteensä.
"Anteeksi, Clifton — tarkoitukseni ei ollut loukata teitä."