Täältä hän tunkeutui kadulle, mikä vei lähelle Ravenshamia. Kääntyen sinne hän tuli kasvitarhaan ja istuutui penkille, lähelle vaapukkapensaita, jotka olivat suojassa varkailta, mutta joista Miltounin lähestyessä kaksi rastasta tunki esiin suojusverhon läpi ja lensi tiehensä.
Hänen pitkä ja niin liikkumaton olentonsa pisti erään puutarhurin silmään. Hän pani liikkeelle jutun, että hänen ylhäisyytensä oli hedelmätarhassa. Se ulottui Cliftonin korviin asti, joka tuli itse katsomaan, mitä tämä merkitsi. Tuo vanha mies pysähtyi Miltounin eteen hyvin hiljaisesti.
"Teidän ylhäisyytenne on tullut aamiaiselle?"
"Jos minun isoäitini sen sallii, Clifton."
"Oletan, että teidän ylhäisyytenne puhui viime yönä."
"Kyllä minä puhuin."
"Toivon, että alahuone tyydyttää teitä."
"Kohtalaisesti, kiitän teitä, Clifton."
"Nuo edustajat eivät ole enää sellaisia kuin teidän isoisänne aikoina, minä luulen. Hänellä oli hyvin hyvä käsitys heistä. He muuttuvat, epäilemättä."
"Tempora mutantur."