National Gallerystä Audrey meni A. B. C.-kahvilaan ja sieltä kotiinsa. Hänen asumuksensa edessä odotti auto, ja palvelustyttö ilmoitti hänelle, että lady Caradoc oli arkihuoneessa.
Barbara oli tosiaankin siellä, kasvoilla sellainen ilme, joka oli ominainen hänen isälleen kilpa-ajoissa, metsästysretkillä tai myrskyisissä ministeristön istunnoissa, ilme, joka oli sekä päättävä että terävä. Hän puhui heti kohta:
"Minä sain teidän osoitteenne mr Courtierilta. Minun veljeni on sairas. Minä pelkään, että se on aivokuumetta, ja luulen, että olisi parasta, jos te menisitte katsomaan häntä hänen huoneisiinsa Templessä. Aikaa ei pitäisi lainkaan tuhlata."
Audreystä tuntui, kuin huoneessa olisi kaikki pyörinyt; kuitenkin hänen aistinsa olivat erinomaisen terävät, niin että hän saattoi selvästi haistaa laskuvedenaikaisen joen mudan. Hän sanoi väristen:
"Oh! Minä menen, niin, minä menen heti kohta."
"Hän on aivan yksinään. Hän ei ole pyytänyt teitä tulemaan, mutta minä luulen, että tämä on ainoa keino. Hän luuli minua teiksi. Tehän sanoitte kerta olevanne hyvä sairaanhoitajatar."
"Kyllä."
Huone tuntui nyt kyllin kiinteältä, mutta hän oli kadottanut aistiensa yliluonnollisen herkkyyden ja tunsi olevansa hämillään. Hän kuuli Barbaran sanovan: "Minä voin viedä teidät autollani ovelle asti", ja mutisten: "Minä laitan itseni valmiiksi", hän meni makuuhuoneeseensa. Hetken aikaa hän oli niin huumaantuneena, ettei tehnyt mitään. Sitten hänet valtasi outo, pehmeä, melkein tuskallinen ilo, aivan kuin jokin uusi vaisto olisi syntynyt hänessä, ja nopeasti, ilman mitään hämmennystä tai hätiköimistä, hän alkoi panna tavaroitaan kokoon. Hän pani matkalaukkuun vaatetarpeensa, flanellia, pumpulia, eau de Colognea, lämminvesipullon, vedenkeittäjän, shaaleja, lämpömittarin ja kaikkia, mitä hänellä oli sellaista tarkoitusta varten. Puettuaan yksinkertaisen puvun päälleen hän tarttui matkalaukkuunsa ja palasi Barbaran luokse. He menivät yhdessä autoon. Kun se alkoi viedä häntä tuolle niin kauan kaipaamalleen ja niin hirveälle koetukselle, häntä alkoi uudestaan peloittaa, niin että hän vetäytyi hyvin kalpeana ja äänettömänä omaan nurkkaansa. Hän huomasi Barbaran sanovan ajurille: "Strandin kautta. Pysähtykää jonkun lintukauppiaan ovelle jäiden saantia varten!" Ja kun jäälaatikko oli saatu autoon, min hän kuuli hänen sanovan: "Minä tuon teille kaikkea, mitä tarvitsette — jos hän tosiaankin sairastuu."
Kun sitten auto pysähtyi ja avonainen käytävä oli hänen edessään, hän sai takaisin kaiken rohkeutensa.
Hän tunsi tytön lämpimän käden omassaan ja tarttunen matkalaukkuunsa ja jäälaatikkoon hän poistui ajoneuvoista ja riensi ylös portaita.