"Kiitos, niin! Minulla on ollut oivallisia päiviä — ja luulen saavani nyt sovittaa ne."
Hänen hymynsä esti lady Valleysin kumartumasta suutelemaan häntä ja sai hänet levottomaksi kiireestä kantapäähän asti. Äkillinen pelkän naisellisuuden vaikutus sai kyyneleen putoamaan häneltä hänen kädelleen. Kun Miltoun huomasi tämän, niin hän sanoi:
"Kaikki on hyvin, äitini. Minä olen valmis muuttamaan."
Loukkaantuneena edelleenkin hänen äänensä sävystä lady Valleys karaistui heti. Valmistautuessaan lähtemään hän piti salaa molempia silmällä. He katsahtivat tuskin toisiinsa, mutta kun he sen tekivät, niin heidän katseensa sai hänet hämilleen. Heikkoine, melkein loistavine vakavuuksineen tuo ilme oli hänelle vierasta ja kuului ikäänkuin toiseen maailmaan.
Kun Miltoun turkkiin käärittynä oli viety alas vaunuihin, niin lady
Valleys viivytteli hieman saadakseen sanoa jotakin mrs Noelille.
"Me olemme teille suuressa velassa. Asia olisi voinut käydä pahemmaksikin. Teillä ei ole syytä suruun. Käykää vuoteeseen ja levätkää tarpeeksenne." Ja vielä ovelta hän mutisi: "Hän tulee kyllä kiittämään teitä, kun paranee."
Laskeutuessaan alas kiviportaita hän ajatteli: "'Tuntematon' — 'Tuntematon' — niin, se oli oikea nimi." Ja äkkiä hän näki Barbaran juoksevan ylös portaita.
"Mikäs nyt on hätänä, Babs?"
Barbara vastasi:
"Eustace tahtoi saada joitakin noista liljoista." Ja sivuuttaen lady
Valleysin hän meni ylös Miltounin huoneisiin.