"Kaksi murhaa ja yksi varkaus, Babs. Niinhän 'Our Mutual Friendissä' kerrottiin?"
"Äiti!"
"Mitä?"
"Hänen kasvonsa! Kun sinä heität pois kukan, niin se katsoo sinuun."
"Rakkaani!" mutisi lady Valleys kovin lohduttomana, "mihin sinä oikein viittaatkaan!"
Tämä pimeässä käytävässä vaaniva, kuiskaava tyttö — oli niin perin omituinen, sellainen, joita ei tavata itse elämässä.
Ja sitten lady Valleys näki uudestaan avautuneen oven läpi Miltounin, joka oli nojallaan tuolissaan, hyvin kalpeana, silmissä ja huulilla kuitenkin sama ilme, mikä enemmän kuin mikään muu maailmassa vaikutti häneen, lady Valleysiin, nöyryyttävästi, saaden hänet tuntemaan itsensä jotenkuten parantumattoman maalliseksi.
Hän sanoi melkein arasti:
"Olen niin iloissani sen johdosta, että voit paremmin. Millaisia päiviä sinulla on täytynyt olla! Oli pahasti, etten eiliseen asti tietänyt tästä mitään!"
Mutta Miltounin vastaus oli, kuten tavallista, läpeensä hämmentävä: