Miltoun jatkoi:
"Hän sanoo myöskin, että me voimme kuulla Apollon laulavan. Mitäs, jos koettaisimme?"
Mutta he kuulivat vain meren huokauksen ja tuulen suhinan tamariskipensaissa.
"Ei", mutisi Miltoun lopulta, "hän yksinään voi kuulla sen".
Ja Barbara näki vielä kerran hänen kasvoillaan tuon katseen, joka ei ollut synkkä eikä kärsimätön, vaan sellainen, joka oli asumaton ja odottava.
Barbara läksi Sea Housesta seuraavana päivänä liittyäkseen äitiinsä, joka, oltuaan Cowesissa ja Gloucesterin herttuattaren luona, oli jälleen kaupungissa, odottamassa parlamentin hajaantumista, ennenkuin lähtisi Skotlantiin. Ja samana iltapäivänä tuo tyttö meni tapaamaan mrs Noelia. Tällä vieraskäynnillä häntä ei niin paljon liikuttanut myötätunto kuin levottomuus ja outo uteliaisuus. Nyt kun Miltoun oli jälleen terve, hän oli hyvin hämillään Oliko hän tehnyt virheen kutsuessaan mrs Noelin hoitamaan häntä?
Kun hän astui pieneen seurusteluhuoneeseen, niin Audrey istui ikkunakomerossa, kirja polvillaan. Siitä seikasta päättäen, että se oli avoinna sisällysluettelon kohdalta, mrs Noel ei ollut lukenut liian suurella mielenkiinnolla. Hän ei näyttänyt kiihtyvän vieraan ilmestymisestä, eikä hänessä ollut mitään intoa kuulla uutisia Miltounista. Mutta tuo tyttö ei ollut ollut viittakaan minuuttia huoneessa, kun tuli ajatelleeksi: "Miksi! Hänellä on samanlainen katse kuin Eustacellakin!" Mrs Noel oli myöskin tyhjän talon kaltainen, hän ei ollut kärsimätön, tyytymätön tai surullinen — hän vain odotti! Tuskin Barbara oli mielipahakseen oivaltanut tämän, kun Courtierin tulo ilmoitettiin. Johtuiko tämä ehdottomasta yhteensattumasta vai harkinnasta, mikä oli saattanut hänen, Courtierin, puolelta aiheutua Sea Housesta lähetetystä kirjeestä — missä sanottiin, että Miltoun voi jälleen hyvin ja että hän, Barbara, tuli kaupunkiin ja aikoi käydä kiittämässä mrs Noelia — ei ollut selvää, eivätkä hänen omat mielialansakaan olleet selviä, ja hän veti kasvoilleen tuon panssaroidun katseen, jota, sikäli kuin hän arveli, Courtier ei kenties voinut sietää. Heidän kätellessään Courtierin kasvot olivat joka tapauksessa hyvin punaiset. Hän oli tullut, kuten hän sanoi mrs Noelille, heittämään hyvästit. Hän matkustaisi varmasti seuraavalla viikolla. Taistelu oli syntynyt, kumoukselliset olivat vähälukuisempia. Hänen olisi tosiaankin pitänyt olla siellä jo aikaa ennen! Barbara oli mennyt ikkunan luokse. Hän kääntyi äkisti ja sanoi:
"Tehän saarnasitte rauhaa kaksi kuukautta sitten!"
Courtier kumarsi.
"Me emme ole kaikki täysin johdonmukaisia, lady Barbara. Noilla onnettomilla on pyhä asia puolustettavanaan."