"Minä luulen", sanoi lordi Valleys, "ettei koko maailmassa ole yhtä ainokaista olentoa, joka sinun veljeäsi lukuunottamatta tahtoisi tälle asialle sellaista loppua. Mutta hänestä tämä seikka ei paina mitään!"
"Oh!" huokasi Barbara, "ajattele isoäitiä!"
"Minä kernaammin olen ajattelematta häntä", mutisi lady Valleys.
"Hän on niin kiintynyt sinuun, Eusty. Hän on aina uskonut sinuun niin perin pohjin."
Miltoun huokasi. Tämän äänen rohkaisemana Barbara tuli lähemmäksi.
Oli selvää, että tuon tunteettomuuden takana Miltounissa kävi toivoton taistelu. Hän sanoi lopulta:
"Jos minä en ole vielä mukautunut hänen tahtoonsa, hänen, joka on minulle enemmän kuin mikään muu, niin se johtuu seikoista, joita te ette voi käsittää. Minä pyydän anteeksi sen, että käytin äsken sanaa 'koomillinen', minun olisi pitänyt sanoa traagillinen. Minä tulen esittämään asian Dennis-enolle, jos se teitä huvittaa, mutta oikeastaan tämä ei ole kenenkään muun asia kuin minun." Ja katsahtamatta kehenkään tai sanomatta sanaakaan hän meni ulos.
Kun ovi sulkeutui, niin Barbara juoksi sitä kohden ja sanoi, ikäänkuin väännellen käsiään:
"Hyvä Jumala! Hyvä Jumala!" Kääntyen sitten erästä kirjakaappia kohden hän purskahti itkuun.
Tämä tunteenpuuska puistatti lady ja lordi Valleysiä, jotka eivät tietäneet, miten jännittynyt Barbara oli ennen huoneeseen tuloaan. He eivät olleet nähneet Barbaran itkevän vuosikausiin. Nähdessään hänen mielenliikutuksensa heistä hävisi kaikki katkeruus, mitä he mahdollisesti olisivat voineet tuntea häntä kohtaan sen johdosta, että oli toimittanut Miltounin mrs Noelin syliin. Lordi Valleys oli erikoisen liikutettu ja meni tyttärensä luokse ja seisoi hänen vieressään hämärässä nurkassa sanomatta mitään, silittäen vain hellästi hänen kättään. Lady Valleys vetäytyi pidätellen itkuaan ikkunakomeroon.