Barbara hillitsi pian nyyhkytyksensä.
"Millaiset olivatkaan hänen kasvonsa", hän sanoi. "Ja miksi? Miksi?
Se on aivan tarpeetonta!"
Kierrellen viiksiään lordi Valleys mutisi:
"Juuri niin! Hän itse tekee asiat vaikeiksi."
"Niin, niin", mutisi lady Valleys ikkunakomerosta, "hän on aina ollut sellainen. Minä muistan hänet lapsesta asti. Bertie ei ole koskaan ollut hänenlaisensa."
Hiljaisuutta häiritsi vain Barbaran syvä hengitys.
"Minä menen tapaamaan äitiä", sanoi lady Valleys äkisti: "pojan koko elämä menee piloille, jos emme voi häntä ehkäistä. Tuletko mukaan, lapseni?"
Mutta Barbara kieltäytyi.
Hän meni huoneeseensa. Miltounin kriisi oli oudosti vaikuttanut häneen. Tuntui siltä, kuin kohtalo olisi äkisti ilmaissut kaiken, mihin poikkeaminen poljetulta ladulta voi johtaa. Kohota korkeuksiin! Nähdä, mitä se merkitsisi! Jos Miltoun pysyi päätöksessään ja luopui poliittisesta urastaan, niin hän oli mennyt mies. Entäs hän itse! Courtierin ritarillisten tapojen lumous, hänen synnynnäinen uljuutensa, mikä ilmaisi ikuista vaaran kaipuuta — eikö se ollut pikemmin hullua? Ja — oliko hän, Barbara, lumottu? Eikö asia ollut yksinkertaisesti niin, että hän nautti siitä, että lumosi Courtierin? Näiden ajatusten hämmennyksen läpi syöksähti esiin muisto Harbingerin kasvoista, hänen nyrkeistään ja hänen vaarallisesta miehevyydestään, mikä oli äkkiä ilmennyt. Tämä kaikki tuntui painajaiselta, minkä hirvittävän omituiset mielenliikutukset ja asiat aiheuttivat, asiat, joita ei koskaan voitu järjestää. Hänen voittoisa filosofiansa ei pystynyt estämään hänen hämmennystään. Hänen ajatuksensa lensivät takaisin Miltouniin. Se, mitä hän silloin oli nähnyt heidän kasvoistaan, oli tapahtunut! Ajatellessaan Agathan kauhua, kun tämä sai kuulla tästä asiasta, Barbara ei voinut olla hymyilemättä. Eustace raukka! Miksi hän otti asiat niin raskaalta kannalta? Jos hän tosiaankin pysyi päätöksessään — eikä hän koskaan muuttanut mieltään — niin se oli jo traagillista! Se merkitsi hänelle kaiken loppua!
Kenties hän tulisi väsymään mrs Noeliin. Mutta tämä ei ollut sellaisia naisia, joihin kyllästytään. Kokemattomuudessaankin Barbara tunsi tämän. Hän tulisi aina olemaan liian hienosti huolellinen ollakseen kyllästyttämättä Miltounia, ollakseen vaatimatta häneltä mitään tai antaakseen hänen tuntea, että oli hiuskarvallakaan sidottu häneen. Ah! Miksi he eivät voineet esiintyä sillä lailla, kuin ei mitään olisi tapahtunut? Eikö kukaan voinut saada häntä vakuutetuksi siitä? Hän ajatteli taas Courtieria. Jos hän, joka tunsi heidät molemmat ja oli niin hullaantunut mrs Noeliin, puhuisi Miltounille oikeudesta olla onnellinen ja kapinoida? Eustacen pitäisi kapinoida! Se oli hänen velvollisuutensa. Hän istuutui kirjoittamaan; pannen sitten hatun päähänsä hän otti kirjeen ja läksi alas.