"Niin, mrs Benton, minä matkustan taas!"
Mrs Benton risti kätensä, sillä hän ei ollut vielä kokonaan menettänyt pikku tyttöjen tapoja, ja vastasi litteällä ja kirkkaalla äänellä:
"Niin, herra, mutta minä toivon, että tällä kertaa ette antaudu mihinkään perin vaaralliseen. Minä luulen aina teidän menevän vaarallisiin paikkoihin."
"Tällä kertaa Persiaan, mistä mattoja saadaan."
"Oh! Teidän pesunne on juuri tullut."
Hänen näennäisesti alakuloisissa silmissään oli oikea yksityiskohtien rikkaus, ne näkivät Courtierin tukan kasvun, hänen selkänsä käyristymisen ja housunkannattimiinsa värin. Mutta äkkiä hän sanoi hämmästyttävällä äänellä:
"Teillä ei ole valokuvaa, jonka voisitte jättää? Mr Benton sanoi minulle tässä eilispäivänä, että meillä ei ole mitään, mistä muistaisimme, minkä näköinen hän on, jos hän ei sattuisi enää tulemaan takaisin."
"Tässä on eräs vanha valokuva."
Mrs Benton otti sen.
"Oh!" hän sanoi, "tästä kyllä näkee, kenenkä kuva tämä on". Ja pidellen sitä kenties liian lujasti, sillä hänen sormensa vapisivat: