"Sinä kehoitat minua sitten tekemään kompromissin?"
"Päinvastoin, minä huomautan, että sinä teet kompromissin, jos koetat pitää kiinni sekä omastatunnostasi että rakkaudestasi. Sinä koetat silloin kulkea molempia teitä."
"Tämä on mielenkiintoista."
"Ja sinä tulet huomaamaan, että menetät molemmat", sanoi lordi Dennis terävästi.
Miltoun nousi. "Toisin sanoen sinä kehoitat minua, kuten muutkin, luopumaan tästä naisesta, joka rakastaa minua ja jota minä rakastan. Ja kuitenkin, enoni, sanotaan, että omassa tapauksessasi — —"
Mutta lordi Dennis oli myöskin noussut, menetettyään vanhuuden kaikki ominaisuudet ja tavat.
"Minun omasta tapauksestani", hän sanoi tylysti, "meidän on tarpeetonta puhua. Minä en kehoita sinua jättämään ketään, sinä ymmärrät minua väärin. Minä kehoitan sinua tuntemaan itsesi. Ja minä sanon sinulle käsitykseni sinusta — luonto on tehnyt sinusta valtiomiehen, mutt'ei rakastajaa! Sinussa on jotakin kuivunutta, Eustace, enkä minä ole varma, vaikka sitä olisi meidän koko kastissamme. Me olemme olleet liian kauan tekemisissä muotojen ja seremoniain kanssa. Meidän ei sovi asettua lyyrilliselle kannalle."
"Onnettomuudeksi", sanoi Miltoun, "minä en voi sopeutua sinun teoriaasi enkä menetellä ala-arvoisesti".
Lordi Dennis alkoi kävellä edestakaisin, puristaen huuliaan lujasti yhteen.
"Mies, joka neuvoo toista", hän sanoi lopulta, "on aina jotenkuten hullu. Kuitenkin kaikitenkin sinä olet ymmärtänyt minua väärin. Minä en ole niin julkea, että yrittäisin tunkeutua sinun henkesi sisimpään sopukkaan. Minä olen vain sanonut sinulle, että minun mielestäni olisi rehellisempää itseäsi kohtaan ja mieluisampaa tuolle naiselle, jos sopisit omantuntosi kanssa ja säilyttäisit rakkautesi ja asemasi julkisessa elämässä, kuin että luulottelet voivasi uhrata heikomman hyväksi sen, jonka minä tiedän vahvemmaksi elementiksi sinussa. Luulen, että muistat Demokritoksen sanat: ethos andrópo daimon — jokaisen miehen luonne on hänen kohtalonsa tai Jumalansa. Minä suositan niitä sinulle."