"Oliko vielä muutakin?" hän sanoi.
Lordi Valleysin leuka kävi äkkiä hieman pitemmäksi.
"Jatkoksi sinun osuuteesi Miltounin asiassa se on erikoisen viehättävää."
"Rakkaani", pisti tähän väliin lady Valleys, "Babs on selittävä minulle. Se ei ole mitään, tietenkään."
Barbaran tyyni ääni sanoi taas:
"Oliko vielä muutakin?"
Tämän lauseen toistaminen tuolla hulluksi tekevällä, kylmällä äänellä hävitti melkein kokonaan hänen isänsä vaikeasti säilyneen itsehillinnän.
"Sinusta ei saa selvää", hän sanoi kuolettavan kylmästi. "Minulla on oleva kunnia sanoa tuolle herrasmiehelle, mitä minä hänestä ajattelen."
Näiden sanojen johdosta Barbara vetäytyi kokoon ja loi katseen heihin kumpaiseenkin.
Tämän katseen alla, mikä kylmän kovuutensa tähden oli niin hirveän elävä, lordi ja lady Valleys eivät voineet pysyä paikoillaan. Tuntui siltä, kuin Barbara olisi riistänyt heidän naamarinsa, heidän, jotka pitkäaikaisen, eittämättömän omahyväisyyden vuoksi olivat tulleet kankeiksi, venymättömiksi ja tavallisemmiksi kuin itse tiesivätkään. Totisesti kamala hetki! Sitten Barbara sanoi: