Vastaten vyötäisillään olevan käden puristukseen Barbara ei sanonut mitään, ja hiljaisuudessa kuultiin pienen jalan vetäytyvän taaksepäin. Kumpainenkaan ikkunalla-olijoista ei kääntänyt päätään. Vielä kerran tuo jalka vetäytyi takaisin ja sitten taas työntyi eteenpäin. Osoittaen lattiata huudahti Barbara äkisti:
"Oh, taivaan tähden, seiso hiljaa; etkö jo ole kylliksi polkenut tuota herhiläistä, vaikkapa se tulikin tänne, missä sillä ei ole mitään tekemistä!"
Lady Casterley katsahti alas hyönteisen jäännöksiin.
"Inhottavaa!" hän sanoi. Mutta kun hän uudestaan puhui, niin se tapahtui vähemmän kovalla ja enemmän valittavalla äänellä.
"Oletko jo päässyt eroon tuosta miehestä — mikä nyt taas olikaan hänen nimensä?"
Barbara lensi tulipunaiseksi.
"Jos herjaatte minun ystäviäni, niin minä menen suoraa päätä kotia enkä koskaan tule puhuttelemaan teitä."
Hetken aikaa lady Casterley näytti siltä, kuin olisi saattanut lyödä tyttärentytärtään. Sitten hänen kasvoilleen ilmestyi pieni, ivallinen hymy.
"Kunnioitettava tunne!" hän sanoi.
Antaen enonsa käden pudota Barbara huudahti: