Barbara kohautti olkapäitään. Olkahihna siirrähti hieman paikoiltaan.
"Hänelle on kaikki paljasta leikkiä, ja hän tietää sen — sen voitte kuulla hänen äänestään. Hän ei voi sille mitään, että kaikki on yhdentekevää, tietenkään. Ja hän tietää sen myöskin."
"Minä olen kuullut, että hän tavoittelee sinua, Babs. Onko se totta?"
"Ei ainakaan vielä ole tavoittanut."
"Tuleeko tavoittamaan?"
Barbaran vastauksena oli toinen olkapäidenkohautus. Ja huolimatta kaikesta kuvanomaisesta kauneudestaan hänen olkapäittensä liike muistutti sellaisen pikku tytön liikettä, jolla on esiliina vyöllään.
"Entäs tämä mr Courtier", sanoi lordi Dennis vakavasti, "tavoitatko sinä häntä?"
"Minä tavoitan kaikkia. Ettekö sitä tiedä, rakkaani?"
"Tosiaankin, lapseni."
"Juuri niin, tietenkin — kuten Eustace-raukka!" Barbara lopetti lauseensa, sillä Harbinger seisoi hänen lähellään, kasvoilla sellainen ilme, mikä läheni kunnioitusta ja mitä ei niillä koskaan oltu nähty. Oikeastaan se tapa, millä hän katseli Barbaraa, oli melkein arka.