"Nemesia?" toisti lady Casterley. "Mitä on nemesiksellä tekemistä kukkien kanssa? Minä en siedä puutarhureita enkä noita mielettömiä nimiä. Missä on sinun hattusi? Minä pidän tuosta ankanmunan väristä sinun takissasi. Yksi nappi on panematta kiinni." Ja kohottaen pienen hämähäkinkätensä, mikä oli ihmeellisen vankka hänen ikäänsä nähden, hän pani kiinni Barbaran kureliivien ylimmäisen napin.
"Sinä näytät hyvin kukoistavalta, rakkaani", hän sanoi. "Miten pitkä matka on täältä tuon naisen huvilaan? Me menemme sinne nyt."
"Hän ei ole noussut vielä."
Lady Casterleyn silmät kiilsivät pahanilkisesti.
"Sinä sanoit minulle, että hän on niin hieno", hän sanoi. "Mikään hieno ja hyvässä voinnissa oleva nainen ei loikoile vuoteessaan puoli kahdeksan jälkeen. Mikä on kaikkein lyhyin tie! No niin, Ann, me emme voi ottaa sinua mukaamme."
Katsottuaan isoäitinsä äitiin melkein liian kiinteästi pikku Ann vastasi:
"Niin, minä en voi tullakaan, kun minun on mentävä."
"Mainiota", sanoi lady Casterley, "ravaa sitten tiehesi".
Puristaen huulensa yhteen pikku Ann kulki lähimmän nemesia-ryhmän luokse ja kumartui huomaavaisesti kukkien yli, ilmaisten siten selvästi löytäneensä jotakin entistä vielä mielenkiintoisempaa.
"Kas niin!" sanoi lady Casterley ja jatkoi reipasta käyntiään lehtokujaa kohden.