"Rakastaa!" sanoi lady Casterley. "Minä puhuin avioliitosta!"
"Olen iloinen, että teet tämän eron, rakas isoäiti."
"Sinua huvittaa olla ivallinen", sanoi lady Casterley. "Kuuntele minua! On suurinta järjettömyyttä olettaa, että ihmiset meidän asemassamme saattaisivat tehdä mitä haluttaa. Mitä pikemmin sinä oivallat tämän, sitä parempi, Babs. Minä puhun sinulle nyt vakavasti. Asemamme säilyttäminen luokkana riippuu siitä, että noudatamme tiettyjä sopivaisuuksia. Mitä luulisit tapahtuvan kuninkaalliselle perheelle, jos sen sallittaisiin naida keitä haluaisi? Kaikki tämä naimisiinmeno tanssijattarien, amerikkalaisten perijättärien, kirjailijain kanssa j.n.e. on mitä turmiollisinta. Sitä on jo sattunut liiaksi, ja siitä on tehtävä loppu. Se voidaan sallia muutamille jöröjukille tai hulluille nuorille miehille ja noille uudenajan naisille, mutta Eustacelle — —", lady Casterley pysähtyi uudestaan, ja hänen sormensa puristivat Barbaran käsivartta, "tai sinulle — on ainoastaan yksi avioliittolaji mahdollinen. Mitä Eustaceen tulee, minä tulen puhumaan siitä tuolle naiselle ja pitämään huolta siitä, että tyttärenpoikani ei takerru enää pahemmin."
Syventyneenä tehtävänsä tärkeyteen hän ei huomannut omituista pientä hymyä Barbaran huulilla.
"Sinun olisi parasta puhutella luontoa myöskin, isoäiti!"
Lady Casterley pysähtyi äkisti ja katsahti tyttärensätytärtä kasvoihin.
"Mitäs sinä sillä tarkoitat?" hän kysyi. "Sanoppas minulle!"
Mutta huomattuaan Barbaran huulten olevan lujasti yhteenpuristettuina hän puristi hänen kättään lujasti — joskin tarkoituksettomasti — ja jatkoi matkaansa.
XII LUKU.
Lady Casterleyn melkein pahanilkinen, Audrey Noelia koskeva "diagnoosi" oli oikea. Tuo hyvässä voinnissa oleva nainen oli jalkeilla ja puutarhassaan, kun Barbara ja hänen isoäitinsä ilmestyivät pienelle portille. Mutta ollen lehmuspuun luona, puutarhan perällä, hän ei kuullut Barbaran ja lady Casterleyn välistä nopeata keskustelua.