"Aiotko kohdella häntä suopeasti, isoäiti?"
"Riippuu asianhaaroista."
"Sinä lupasit."
"Hm!"
Lady Casterley olisi tuskin voinut saada itselleen parempaa esittelijää kuin Barbara oli, jota mrs Noel ei koskaan kohdannut ilman sulaa huvia, jota miellyttävät naiset tuntevat, kun huomaavat jossakin muussa sitä elämäniloa, minkä kohtalo on heiltä itseltään kieltänyt.
Hän tuli heitä vastaan pää hieman kallellaan, mikä ei ollut mitään teeskentelyä, ja seisoi odottaen.
Hämmästymätön Barbara aloitti heti:
"Meillä oli äsken ottelu härän kanssa. Tämä on minun isoäitini lady
Casterley."
Tuon pienen vanhan ladyn käyttäytyminen näiden hyvin kauniiden kasvojen edessä ei ollut niin itsevaltainen ja jyrkkä kuin tavallisesti. Hänen tarkat silmänsä näkivät heti, ettei hän ollut tekemisissä minkään tavallisen seikkailijattaren kanssa. Hän oli kylliksi maailmannainen tietääkseen, että "syntyperä" ei ollut enää sitä, mitä se oli ollut hänen nuoruusvuosinaan, että rahakaan ei ollut enää entisessä arvossaan ja että kauniita kasvoja ja hyviä tapoja ja kirjallisuuden, taiteen ja musiikin tuntemista (mitä saattoi odottaa tältä naiselta) pidettiin usein yhteiskunnallisesti paljon arvokkaampana. Hän oli sentähden sekä varovainen että säyseä.
"Miten jaksatte?" hän sanoi. "Minä olen kuullut teistä puhuttavan. Saammeko istua hetken tässä teidän puutarhassanne? Tuo härkäpä oli aika katala!"