Lady Casterley pysäytti hänet äkisti.
"Sinä olet kissa", hän sanoi, "viekas kissa. Mutta muistakin, Babs, että minä en kaipaa häntä."
"Etpä tietenkään, rakkaani", mutisi Barbara, "ettekä te saakaan häntä — minä ryöstän hänet teidän käsistänne".
"Mitä sinun äitisi ajatteleekaan", änkytti lady Casterley, "kun on antanut sinun kasvaa tuolla lailla! Sinä olet aivan yhtä paha kuin hän sinun iälläsi."
"Pahempikin!" sanoi Barbara. "Minä näin viime yönä sellaista unta, että saatoin lentää!"
"Jos sinä vain koetat sitä", sanoi lady Casterley julmasti, "niin sinä saat pian ikävyyksiä. Hyvää huomenta, herra, teidän pitäisi olla vuoteessa."
Courtier kohotti hattuaan.
"Tietenkään ei minun pidä olla siellä, missä tekään ette ole!" Ja hän lisäsi synkästi: "Sotahuhut ovat olleet ja menneet!"
"Ah!" sanoi lady Casterley. "Teidän hommanne ovat sitten lopussa. Luultavasti te palaatte nyt Lontooseen." Katsoen äkisti Barbaraan hän näki, että tytön silmät olivat puoleksi suljetut ja että hän hymyili. Ja lady Casterleystä tuntui myöskin — vai oliko se vain kuvittelua? — että hän pudisti päätään.