"Olette siis tullut aamiaiselle. Hyvin kauniisti tehty teidän puoleltanne!"
Miltounin ominaisuuksiin ei kuulunut kiinnittää huomiota kohtauksen muodollisiin puoliin. Jos hänen olisi pitänyt mennä kaksintaisteluun, niin mitään valmistuksia ei olisi tarvittu, siihen olisi vain riittänyt katse, kumarrus, ja miekanmittely olisi alkanut. Hänen laitansa oli nyt sama, kun ensi kertaa kohtasi naisen sielun!
Miltoun ei istuutunut itse eikä sallinut mrs Noelinkaan istua, vaan seisoi ja katsoi kiinteästi häntä kasvoihin ja sanoi:
"Minä rakastan teitä."
Kun tämä oli nyt tapahtunut tällä hämmästyttävällä nopeudella, niin mrs Noel oli oudon tyyni ja ujostelematon. Ylpeänä siitä, että tiesi varmasti olevansa rakastettu, hän oli kuin taikasauvan iskusta kadottanut kaiken väristyksen ja rauhoittunut ja tullut helläksi. Koska mikään ei voinut riistää häneltä tätä tietoa, niin hänestä tuntui siltä, ettei enää koskaan voinut tulla perin onnettomaksi. Sitten, ollen luonteeltaan niin syvästi, järjettömästi kykenemätön ymmärtämään minkään muun periaatteen kuin rakkauden tärkeyttä, hänessä heräsi myöskin salainen turvallisuuden ja voiton tunne. Miltoun rakasti häntä! Ja hän häntä! Hyvä! Ja äkisti, peläten, että Miltoun voisi peruuttaa sanansa, hän kohotti kätensä hänen rinnalleen ja sanoi:
"Ja minä rakastan teitä!"
Miltounin käsivarsien kosketus, tämän hetken voima ja kiihko olivat niin hirveän suloisia, että mrs Noel taukosi ajattelemasta, katsoen vain häneen suu raollaan ja silmät niin tummina rakkauden syvyydestä, ettei olisi voinut uneksiakaan silmien voivan olla sellaiset. Miltoun jäi oman tunteensa rajuudesta äänettömäksi. Ja he seisoivat siinä uppoutuneina toinen toiseensa, ajattelematta ja välittämättä mistään mitään. Huoneessa oli hyvin hiljaista. Loistomaljassa olevat ruusut ja neilikat näyttivät oivaltavan, että heidän valtiattarensa oli kohotettu taivaisiin, ja antoivat tuoksunsa levitä ja vallata kaikki ilman raot. Liitävä mehiläinen lenteli myöskin rakastavien pään ympärillä ikäänkuin vainuten heidän sydämensä hunajan.
On jo mainittu, että Miltounin kasvot eivät olleet epämiellyttävät. Tällä hetkellä, kun hänen silmänsä olivat niin lähellä tuon naisen silmiä ja hänen huulensa koskettivat hänen huuliaan, mrs Noelista tuntui, että Miltoun oli muuttanut muotoaan ja tullut kaiken kauneuden hengeksi. Ja hän, jonka sydän sykki lujasti Miltounia vasten, silmät puolittain suljettuina ilosta, tukka kiitettävän hyvätuoksuisena, posket riutuvan kalpeina mielenliikutuksesta ja kädet onnen uuvuttamina siinä määrin, etteivät voineet kietoutua Miltounin ympäri — hän tuntui hänestä sellaisen naisen inkarnatiolta, jollaisia me saamme nähdä vain unessa.
Näin kului tämä hetki.
Mehiläinen lopetti sen, mehiläinen, joka suuttuneena kukkiin, jotka kätkivät hunajansa niin syvälle, oli kietoutunut Audreyn hiuksiin. Nähdessään sitten, että Miltounin huulille pyrki sanoja, noita peloittavia asioita, hän koetti estää niiden tuloa suutelolla. Mutta ne tulivat sittenkin: