"Eikö lady Barbara ole vielä tullut alas?"
Kuultuaan, ettei ollut, hän pisti kätensä autotakin hihoihin, takin, jota Simmons piteli, ja astui ulos valkeaan pylväskäytävään, jota Caradocien kiveenhakatut haukat koristivat.
Pienen Ann'in ääni kuului hänen korviinsa selvänä ja kirkkaana auton hillityssä hyrinässä. "Rientäkää, isoisä!"
Lordi Valleys nyrpisti hieman nenäänsä — isoisän nimi tuntui hänestä aina omituiselta, hänestä, joka oli vain viisikymmentäkuusi vuotta vanha eikä sitä millään lailla tuntenut — ja viitaten hansikoidulla kädellään Ann'ia kohden sanoi:
"Lähettäkää joku ulkoveräjälle noutamaan tätä."
Pikku Ann'in ääni vastasi kuuluvasti:
"Ei, minä tulen itse takaisin."
Lähtevän auton ääni tukahdutti keskustelun.
Ajaessaan siinä autolla lordi Valleys oli melkein liikuttava esimerkki siitä, miten vanhat laitokset saavat väistyä niiden hävittäjän, tieteen tieltä. Kilpa-ajojen ystävänä, joka sitäpaitsi oli joku aika sitten ollut metsästysseuran johtajana, ja miehenä, joka koko sielullaan (mikäli sitä riitti politiikalta) oli kiintynyt hevosiin, hän oli joutunut, käytännöllisen älynsä pakottamana, ei ainoastaan sietämään, vaan myöskin edistämään niiden syrjäyttäjien asiaa. Hänen itsesäilytysvaistonsa oli tässä salaa työssä, johtaen häntä hänen perikatoaan kohden, pakottaen hänet luulottelemaan itselleen, että tiede ja sen raa'asta luonnosta saamat voitot voitiin saattaa palvelemaan mainetta ja arvoa, joka lepäsi kiteytyneellä ja muuttumattomalla perustalla. Kaikki tämä ajan seuraaminen, tämä vaipuminen uudenaikaisiin keksintöihin, tämä ylenmääräinen rientäminen ilman syvempää perustaa — lisääntyvä epävakaisuus, kosmopoliittisuus, vieläpä kommersialismi, josta hän maailmanmiehenä pikemmin oli ylpeä — kaikki tämä teki hänen huomaamattaan lopun siitä eristyneisyydestä, joka loogillisesti kuului hänen asemassaan olevalle henkilölle. Taipumattomana ja notkeutta vailla, vaikk'ei mitenkään ollutkaan älytön käytännöllisissä asioissa, hän antoi päättävästi virran viedä itseään mukanaan, pitäen lujasti peräsimestä kiinni, huomaamatta, että oli pyörteen keskellä. Hänen käytännöllinen älynsä vei hänet jatkuvasti senlaatuisesta taantumuksellisuudesta, jota niin viljalti oli hänen pojassaan Miltounissa, siihen lievempään taantumuksellisuuteen, joka, eläen henkisestä pääomastaan, käyttää hyväkseen aineellisesti niin paljon kuin mahdollista vihollistaan, kehitystä.
Hän ohjasi itse autoaan, tarkasti ja hillitysti, istuen mukavasti, lakki painettuna syvään vakaville silmille. Ja vaikka tämä odottamaton ministeristön kokous näin pääsiäisloman aikana ei ollut ainoastaan harmillinen, vaan antoi aihetta pelkoon, niin hän saattoi nauttia nopeasta, tyynestä kulusta kesäisessä ilmassa, joka tulvi häntä vastaan ystävällisen suloisesti pitkän lehtokujan suurien puiden alla. Hänen vieressään pikku Ann istui hiljaa, jalat ojollaan ja aikalailla harallaan. Autolla-ajo tarjosi uutta kiihdykettä, sillä kotona se oli kiellettyä, ja miettivä innostus paistoi hänen silmistään pienen äkkinykerän nenän yläpuolella. Vain kerran hän puhui, silloin kun auto hiljensi vauhtiaan lähellä vartiomökkiä ja he sivuuttivat portinvartijan pienen tytön: