"Minä säälin tuota naista", mutisi lordi Valleys, "totisesti minä säälin".
"Sanotaan, että tämä huhu on tehnyt paljon vahinkoa."
"Meidän vaikutusvaltamme kyllä kestää sen."
"Siitä on syntyvä äänekäs melu. Minä tahtoisin tietää, mitä hän aikoo tehdä. Tahdotko kysyä häneltä?"
"Sinä olet juuri se henkilö, jonka pitää puhua hänelle", vastasi lordi Valleys. "Minä en ole siihen sopiva."
Mutta lady Valleys mutisi harmistuneena:
"Rakkaani, minä niin hermostun Eustacen läsnäollessa. Kun hän hymyilee tuolla omituisella tavallaan, niin minä olen heti kohta nolattu."
"Tämä on ilmeisesti naisen tehtävä. Kukaan ei siihen sovi niin hyvin kuin äiti."
"Jospa hän olisi niinkuin muut", mutisi lady Valleys. "Eustacella on tuo omituinen tapa saada muut tuntemaan itsensä tylsiksi."
Lordi Valleys katsahti häneen syrjäsilmällä. Hänellä oli tuollaista kriitillistä oikullisuutta, minkä yksi sana voi saada toimimaan. Oliko hänen vaimonsa tylsä? Tuo ajatus ei ollut koskaan käynyt hänen aivojensa läpi.