Minä katsoin ja näin, että miehen puheessa oli perää. Jätän luonnontutkijan selitettäväksi, kuinka pukin pää ja hartiat voivat ajeluni viimeisen minuutin aikana säilyttää luonnollisen yhteytensä. En voinut juuri silloin asiaa enemmän ajatella, sillä juna oli pysähtynyt. Onneksi olivat lapset pudonneet päälleen ja Lawrence-Burtonilainen pääkallo on kerrassaan ihmeteltävän luja. Nostin heidät jaloilleen, harjasin heitä käsilläni, lupasin heille niin paljon rintasokeria, kuin he kokonaisen viikon aikana jaksoivat syödä, kuivasin heidän silmänsä ja kiirehdin heitä menemään aseman toiselle puolen. Willy syöksyi Tomin luo huutaen:
"Katso pukkiani, isä?"
Helena avasi sylinsä ja Toddy heittäytyi siihen nyyhkyttäen:
"Äiti! laula Toddy minne joutunut."
En ollut saattanut kuvitellakaan, kuinka onnettomaksi voi tuntea itsensä rakastetun sisaren ja verrattoman langon seurassa, ennenkuin tämän lyhyen ajomatkan aikana. Helena oli jonkun verran huolissaan lasten tähden, mutta hänellä oli kuitenkin aikaa katsella minua niin suurella myötätunnolla, hellyydellä, rakkaudella ja samalla niin huvitettuna, että minusta todellakin oli suuri helpotus, kun pääsimme kotiin. Vetäydyin nopeasti huoneeseeni, mutta ennenkuin ehdin sulkea oveani, oli Helena jo luonani, kädet kaulallani; ja ennenkuin tuo rakas, vanha tyttö otti ne pois, olimme tulleet toisiamme lähemmäksi kuin koskaan sitä ennen.
Ja kuinka herttaisesti ja hauskasti loppupäivä kuluikaan. Meillä oli pieni hieno aamiainen, ja Tom avasi Roederer pullon, eikä Helena vastustellut, kun hän ehdotti, että otettaisiin esille Helenan hienoimmat lasit. Siellä juotiin sitten "hänen", "hänen äitinsä" ja tulevan nuoren aviomiehen malja. Helena ehdotti "puhemiesten — Willyn ja Toddyn" maljan, joka juotiin pohjaan. Nuo nuoret herrat eivät vastanneet, töllistelivät vain niin uteliaina ja ihmeissään, että hypähdin tuoliltani ja suutelin heitä oikein kuuluvasti, jonka johdosta Tom ja Helena katsahtivat merkitsevästi toisiinsa.
Sitten Helena läksi Clarksonin täysihoitolaan yksinomaan vain siksi, että hän halusi näyttää eräälle siellä asuvista naisista, joka aikoi kääntää erään puvun, miten hän sen parhaiten voisi tehdä, Helena kun oli juuri sattunut näkemään samantapaisen puvun erinomaisen hauskasti uudelleen laitettuna. Ja Alice seurasi häntä portille sanoakseen hyvästi; mutta heillä olikin niin paljon puhumista, että Alice saattoi Helenan melkein kotiin asti. Helena pyysi häntä sisälle lepäämään; hänethän voitaisiin sitten kyyditä kotiin.
Sitten Mike lähetettiin viemään rouva Maytonille kirjettä, jossa ilmoitettiin, että hänen tyttärensä oli suostunut jäämään päivällisille, ja että hänet täydessä turvassa saatetaan kotiin. Kun päivällinen oli syöty ja lapset olivat levolla, valitti Tom, että hänen täytyi lähteä sikäläisen valtuuston kokoukseen, ja Helena pyysi anteeksi, että hän poistui hetkiseksi pistäytyäkseen lääkärin luona tiedustelemassa, kuinka rouva Brown parka jaksoi, ja sillä matkalla hän viipyi kolme tuntia ja kaksikymmentä viisi minuuttia; kunnia hänen hienotunteisuudelleen!
Lomani peljätty loppuminen ei tuottanut minulle niin suurta tuskaa kuin olin luullut. Eräänä iltana Helena kysyi, eikö hänen iso, laiska veljensä voisi täältä käsin käydä päivittäin kaupungissa tointansa hoitamassa, kun kerran hänen rakas Tominsakin sen voi tehdä; ja jos se käy päinsä, niin hän pyytää häntä viettämään heidän luonaan kesän lopun. Vaikka minä olinkin vuosikausia jyrkästi tuominnut tuota sivistyneiden ihmisten mielettömyyttä, että he jättävät kaupungin etsiäkseen asuntoja muualta, niin en voinut vastustaa Helenan kutsua, vaan suostuin. Meninpä pitemmällekin: ostin sievän maa-alueen (vaikkakin se tapahtui Tomin nimissä), ja Tom on hankkinut tänne joukon huvilapiirustuksia, ja joka ilta ne levitetään ruokasalin pöydälle, jonka ääreen kokoontuu neljä henkeä, niiden joukossa eteenpäin-pyrkivä liikemies ja nuori loistavasilmäinen nainen, jonka poskilla näyttävät ruusut ja liljat kukkivan. Tällä viimemainitulla henkilöllä on oma käsityksensä kaikkien piirustusten ansioista, ja hän on jyrkästi sitä mieltä, että mitkä piirustukset sitten valittaneenkin, niin Helenan poikia varten niissä täytyy olla varattuna erityinen huone. Kun nämä herrasmiehet ovat nuoria, on minulla usein syytä olla heille hirveän mustasukkainen, mutta he eivät vähääkään välitä vihastani eivätkä pyynnöistäni — kekseliäisyydelläni vain voin estää heitä kokonaan anastamasta erään suloisen henkilön ajan, jonka seurasta en koskaan saa kyllikseni. Hän toivoo, että kun meidät joulukuussa vihitään, he tulevat olemaan sulhaspoikina, eikä minulla ole pienintäkään epäilystä siitä, ettei käy hänen tahtonsa mukaan. Ja tunnustanpa itsekin kiintyneeni heihin yhä enemmän ja jos joskus vetäydyn huoneeseeni ensin pistäytymättä heidän luonaan painamassa kiitollisuuden suudelmaa heidän viattomille huulilleen, niin omatuntoni soimaa minua halpamaisesta kiittämättömyydestä. Ja ajatellessani, että ilman heitä olisin nyt toivoton vanhapoika, valtaa minut ylenpalttinen kiitollisuus Häntä kohtaan, joka on lahjoittanut minulle Helenan pienokaiset.