"Niin. Tahdon nähdä pyöjien pyöjivän. Vo-o-o-i-i."
"Toddy kulta, älä huuda noin. Tuolla tulee naishenkilöitä ajaen vaunuissa. Ethän tahdo antaa heidän nähdä että itket? Saat nähdä pyörien pyörivän heti kun pääsemme kotiin."
Ajopelit, joissa istui kaksi naista, lähenivät nopeasti. Silloin Toddy taas huutamaan:
"Ui-i-i- nähdä pyöjien pyö — —."
Epätoivoissani tempasin kellon taskustani, avasin kuoren ja näytin koneiston. Vaunut olivat juuri sivuuttamaisillaan meidät, ja minä painoin alas pääni, päästäkseni kohtaamasta vieraiden vaunussaolijoiden katseita, sillä muutamien hetkien yhdessäolo sisarenpoikieni kanssa oli tehnyt minut mielestäni sanomattoman epäsiistiksi. Äkkiä vaunut pysähtyivät. Kuulin nimeäni mainittavan. Kohotin päätäni (Willy ja minä löimme päämme yhteen, niin että päähineeni keikahti toiselle korvalle) ja katsahdin toisiin ajopeleihin. Siellä istui neiti Alice Mayton suorana, terveenä, somana, levollisena, silmät loistavina, kasvot kirkkaina, hymyillen ja reippaana, hän, jota noin vuosi sitten olin matkan päästä ihaillut.
"Milloin olette te tullut tänne, herra Burton?" kysyi hän, "ja kuinka kauvan olette ollut lapsenhoitajana. Te muodostatte iloisen näköisen kolmikon, niin epäsovinnaisen. En ensinkään pidä lapsista, jotka ovat turhamaisesti puetut ja kankeat kuin nuket lähtiessään ajelemaan. Ja näyttääpä teillä olevan hauskaa heidän kanssaan!"
"Minä — minä vakuutan, neiti Mayton", sanoin, "että kokemukseni ovat kaikkea muuta kuin hauskat. Jos sattuisin tuntemaan jonkun vivisektionin harrastajan, joka en tietäisi mitään sen hauskempaa tapaa sammuttaa tiedonjanoaan kuin puuhailemalla koe-esineittensä kanssa, niin ilmoittautuisin vapaaehtoiseksi ruumisvarkaaksi ja sitoutuisin silmänräpäyksessä hänelle toimittamaan kaksi mieltäkiinnittävää ruumista."
"Te hirveä ihminen", huudahti neiti Mayton. "Äiti, sallitko minun esittää sinulle herra Burtonin — Helena Lawrencen veljen. Kuinka sisarenne voi, herra Burton?"
"En tiedä", vastasin, "hän on miehensä kanssa parin viikon vierailulla kapteeni ja rouva Waynen luona, ja minä houkkio lupasin pitää huolta talosta sillä aikaa."
"Miten hauskaa!" ilostui neiti Mayton. "Sellaisia hevosia, sellaisia kukkia, sellainen ruuanlaittaja!"