"Sanoinhan, etten voi, Toddy", toistin melko tuimasti. "Pöly pilaa kellot."
Viattomat, harmaat silmät katsahtivat ylös ihmeissään, ja likaiset, mutta kauniit huulet liikkuivat tuskin huomattavasti; Toddy kuiskasi:
"Nähdä pyöjien pyöjivän."
Suljin muitta mutkitta kelloni ja pistin sen taskuuni. Heti alkoi Toddyn alahuuli venyä, ja venyi venymistään, kunnes rupesin pelkäämään alaleuvan menevän sijoiltaan. Hänen leukansa värähtelivät ja hän huusi:
"Ah-h-h-h-h-h tahdon — nähdä — pyöjien — pyöjivä-än."
"Charles", (Charles-nimen hän sai kasteessa) — "Charles", huusin melkeinpä vihaisesti, "lopeta tuo heti paikalla! Kuuletko?"
"Ky-y-y-ll-ä."
"Älä sitten huuda enää."
"Nähdä pyö —."
"Toddy, minulla on matkalaukussani rintasokeria, mutta en anna sinulle palaakaan, jollet lopeta tuota hirveää melua."