"Niin sanoinhan jo, se on Marfa. Toddyn nukella on ruskeat silmät ja minun nukellani siniset."
"Näytä kelloati", pyyteli Toddy kiiveten syliini ja temmaisten kellonperiäni.
"Oh — oo — ee, minä myös", ulvoi Willy varaten itselleen toisen polveni. Hän pyyhki kenkineen housujani ja takinliepeitäni. Kumpainenkin lurjus kietoi käsivartensa ympärilleni pysyäkseen vakavammin istumassa, ja minä vedin esille kuusikymmentä guineaa maksavan kelloni ja näyttelin heille sen osoittimia.
"Tahdon nähdä pyörien pyörivän", sanoi Willy.
"Nähdä pyöjien pyöjivän", kaikui Toddyn suusta.
"En voi avata kelloani, täällä on niin pölyistä", sanoin minä.
"Miksi et?" kyseli Willy.
"Nähdä pyöjien pyöjivän", kertasi Toddy.
"Tomu tunkeutuu kelloon ja pilaa sen", selitin.
"Nähdä pyöjien pyöjivän", yltyi Toddy.