"Onko herra Burton enosi, jota etsit?"
"En tunne ketään herra Burtonia", sanoi Willy, "eno on äidin veli ja hän on ollut meillä siitä lähtien, kun äiti ja isä läksivät kylään ja hän käy ajelemassa meidän vaunuillamme, ja —"
"Vai niin!" huudahti rouva niin ponnekkaasti, että Willy pysähtyi puheessaan. Hetken kuluttua rouva Mayton sanoi:
"Tarkotukseni ei ollut keskeyttää sinua, poikaseni, jatka!"
"— ja hän on ajelemassa maailman kilteimmän tädin kanssa. Eno arvelee niin ja tiedänhän minäkin sen, että hän on kiltti. Ja eno tuntee häntä kohtaan."
"Mitä tekee?" kysyi vanha rouva nopeasti.
"— sanon tuntee häntä kohtaan ja niin eno sanoo. Minusta se merkitsee juuri samaa kuin rakastaa. Jos ei se sitä merkitsisi, miksi eno sitten syleilee ja suutelee häntä?"
Rouva Mayton veti syvään henkeään, eikä vastannut vähään aikaan.
Viimein hän sanoi:
"Mistä sinä tiedät, että hän syleilee ja suutelee?"
"No, kun minä näin samana päivänä, jolloin Toddy loukkasi sormensa ruohonleikkuukoneessa. Ja eno oli niin iloinen, että hän osti minulle seuraavana aamuna pukinrattaat — näytän ne sinulle, jos tulet meidän talliin, ja näytän sinulle myöskin pukin. Ja hän osti —"