Juuri tässä Willy lopetti, sillä rouva Mayton painoi nenäliinan silmiään vastaan. Hetken, parin perästä hän tunsi polveaan keveästi kosketettavan ja pyyhittyään silmänsä hän huomasi Willyn osaaottavan katseen.
"Olen niin pahoillani, kun sinun on niin paha olla. Oletko huolissasi, kun pikku tyttösi on mennyt niin kauvaksi ajelemaan?"
"Olen!" vastasi rouva Mayton hyvin päättävästi.
"Ei sinun tarvitse peljätä", sanoi Willy, "Harry eno on niin huolellinen ja tarkka."
"Hänen pitäisi hävetä käytöstään!" huudahti rouva.
"Niin hän tekeekin", sanoi Willy, "sillähän tekee kaikkea, mitä hänen pitää tehdä. Hän on hirveän huolellinen. Eräänä päivänä, kun pukki pillastui ja Toddy ja minä pääsimme heidän vaunuihinsa, piti eno hänestä oikein tiukasti kiinni, ettei hän vain putoisi ulos vaunuista."
Rouva Mayton polkaisi kärsimättömänä jalkaansa.
"Tiedän, että sinäkin tuntisit häntä kohtaan, jos vain tietäisit, miten hauska hän on", jatkoi Willy. "Hän laulaa hirvittävän lystikkäitä lauluja ja kertoo suunnattoman hauskoja satuja."
"Loruja!" huudahti suuttunut äiti. "Eivät ne ole ollenkaan loruja", sanoi Willy. "Ei minusta ole hyvä, että sanot niin, kun hän aina kertoo Josefista ja Abrahamista ja Moseksesta ja Jesuksesta, kun hän oli pikkupoika, ja juutalaislapsista ja monesta muusta, josta Jumala piti. Ja sitten hän on hyvin kiltti."
"Arvaan, että hän sitä on", sanoi rouva Mayton.