"Ja paha 'ovva pökki Bobbokeri maaha ja maa pökki Bobbokeri ottaa ja nenää," lisäsi Bobboker veljensä selontekoon. "Ja Feddi otti Himmu 'ylii ja pitää vaan Himmu hyvä, ja Bobboker niin paha yssin olla". Nyt Bobboker aikoi jatkaa poruaan, mutta mamma nosti hänet syliinsä ja sai hänet pian tyyntymään.
"Fred hyvä", sanoi hän sitten, "sinä pidät vauvaa niin pahassa asennossa. Katso nyt, jalat ja pää on väännetty melkein kiinni toisiinsa. Tottahan semmoisesta jo huutaakin."
"Mokomakin!" huudahti Fred. "Kyllä se vaan saa olla mielissään, jos edes jollakin tapaa pidetään. Minä olen ihan kuolla, kun on täytynyt sitä tässä kiikuttaa ja laulaa tuntimääriä!"
"Vai tuntuu sinusta, poika parka, aika niin pitkältä?" sanoi mamma, jonka onnistui sijottaa vauva toiselle käsivarrelleen ja pitää Bobbokeria toisella. "Siltä se minustakin toisinaan tuntuu, kun kaikki yht'aikaa huutavat ja jotakin tarvitsevat. Vaan pese nyt kasvosi ja kampaa tukkasi, ennenkuin kello soi — kuulitkos, nyt jo soitetaan!"
Fred syöksyi pesukaapille, ja mamma pani vauvan sohvalle ja rupesi harjaamaan Bobbokerin hiuksia. Mutta harja ei oikein kelvannut suorittamaan, mitä nyt tarkotettiin, sillä Bobbokerilla oli pitkä ja paksu tukka, ja mamma yritti siis kammalla. Mutta silloin heltisi vanuneista hiuksista iso tukko ja Bobbokerin suusta korvia vihlova parahdus.
"Mamma pian panee Bobbokeri pää kiinni!" porasi pikku mies.
"Ai ai, tekikö paha mamma kipeää omalle kultupojulleen?" sanoi mamma pannen kamman pois kädestään ja lasta hyväillen. "Soh, soh, ei mamma enää kampaa, ollaan taas hiljaa!" Samalla mamma koetti käsin levitellä pahimpia takkuja pitkin päätä ja sitten märällä harjalla kiinnittää niistä kutakin kohdalleen.
"No eukkoseni, etkö sinä jo ala valmistua?" kaikui miehekäs ääni jostakin alhaalta.
"Ihan paikalla, mies kulta", vastasi mamma. "Juokseppa, Fred, ja käske
Bridget heti tänne vauvaa pitämään."
"Vaan kun minä en mistään löydä kaulusliinaani."