"Hyvät lapset", sanoi mamma, laskien jokseenkin hätäisesti kaksoiset maahan, "mammasta tuntuu siltä, että teidän on nyt mentävä; mamma ei voi pitää kolmea yht'aikaa."
"Bobboker", sanoi Fred huultaan venyttäen, "sinä olet semmoinen härkäpää tarapappa."
"Se tahtoo aina tehdä samaa, mitä näkee jonkun muun tekevän", lisäsi
Bertha.
"Soh, soh!" hillitsi mamma. "Eikö pikku tyttäreni myös tahdo aina samaa, mitä ikinä Fred tekee? Ja sinä Fred, sinä et saa koskaan nimitellä toisia lapsia rumilla sanoilla. Mamma voisi teille antaa pahempiakin nimiä, jos rupeisi teitä arvostelemaan sen mukaan, mitä teette."
"Mutta eikös mamma muista, että minä olen kaksoinen, vaan Bobboker ei ole", selitti Bertha.
"Sama se", sanoi Fred, kiertäen pöydän ympäri Bobbokerin tuolin ääreen ja halaten pikku veikkoaan molemmin käsin, niin että kaula ja kaikki oli puristuksessa; "tämä on pikkunen ääliö kulta, ei veikko enää tee kiusaa."
"Ääh-ii-ngiäh!" sähisi Bobboker.
"Katsos vaan!" huudahti Fred, kiireesti peräytyen, "siinä sen nyt näkee, kuinka häijy se on, vaikka minä koetan olla sille hyvä."
"Kai sinä raastoit pojua tukasta, kun käsivarrellasi puristit", sanoi mamma.
"Kai kai!" oli Fred myöntävinään; "jokin on aina tekemässä jotakin pikku pojulle."