"Sano hänelle, ettet sinä sillä aikonut tehdä kipeätä — pidä häntä nyt pikkusen hyvänä", kehotti mamma. Mutta Fred oli jo tipotiessään, ja niin mamman täytyi hänen puolestaan hyvitellä pojun mieltä. Sitten hän taas katsahti lautaseensa, mutta ei näyttänyt erikoisesti ihastuvan siitä, mitä näki. Sillä liikkiön pala oli tarttunut kiinni jäähtyneeseen rasvaan, ja paistettujen perunain viipaleet olivat kurtistuneet kasaan kuin nahkakielekkeet auringon paisteessa. Hän söi kuitenkin voileipänsä loppuun ja maistoi kahvia, mutta tämä oli ennättänyt kylmetä ja saada sellaisen äitelän makeuden, johon muuan laji sokeria on syynä, kun on ollut jonkin aikaa liuonneena. Hän siis kaasi kupillisen uutta kahvia, joi sen kiireesti, otti Bobbokerin ja lähti yläkertaan päästämään Bridgetiä sieltä vapaaksi, ensin muistutettuaan Berthalle, että puolen tunnin päästä hänen ja Fredin piti mennä kouluun.
Omaan huoneeseensa päästyään mamma tapasi vuoteensa siistittynä. Hänestä oli vastenmielistä saattaa siistittyjä vuoteita epäkuntoon, vaan sittenkin hän nyt heittäytyi makuusijalleen pitäen vauvaa vieressään, kun taas Bobboker kapusi sänkyyn toiselta puolen, tarttui toisella kädellä mammaa vyötäisiin, toisella niskaan ja kutitti mammaa hirveästi. Mitä Himmuun tuli, niin hän puolestaan maiskutteli huuliaan ja katseli mammaa hyvin tutkivasti, sitten pisti peukalon suuhunsa, kiskaisi sen taas ulos ja uudestaan maiskutteli.
"Voi kultu, kultu!" huokaili mamma, "nyt minulta, jäi tuomatta vauvalle suurusta. Viitsiikö mamman poju mennä alakertaan ja pyytää Bridgetiltä kupillisen maitoa ja pari korppua vauvalle?"
"Emminä", sanoi Bobboker.
"Mene nyt, poju, mamma on niin väsyksissä!"
"Emminä — Bobboker pitää mamma niin hyvä."
"Saat sitten pitää mammaa hyvänä niin paljon kuin tahdot, kun tulet takaisin."
"Emminä. Poju on niin pikkunen."
"Mene nyt, kultu Bobboker."
"Mamma ei 'aa 'ano 'kultu Bobboker', — Bobboker ikkee niin pallo".