"Hiilet on nii lysti," sanoi Bobboker, kietoen kätensä mamman kaulan ympäri; "kaikki nii mustii ja 'ileit kun papan 'unnuntaihattu".
Mamma vei lapsen keittiöön, tarkasteli häntä eri puolilta ja huokaili:
"Ohhoh sinua!" Sitten hän käski Bridgetin pitää silmällä, ettei poju
pääsisi uutta pahaa tekemään, kunnes hän palaisi ostoksilta vaihtamaan
Bobbokerin pukua ja väriä.
Kotoa lähtiessään rouva Mayburn sovitteli vaippansa taas kohdalleen, sillä hänestä tuntui, että Bobbokerin nostaminen oli saattanut hänen pukunsa kaikin tavoin epäkuntoon. Pian hän sitten tunnusteli salavihkaa nappia, joka hänellä oli edessä ylimmäisenä, kun muuan hänen ohitseen mennyt rouva oli näkynyt sitä niin merkillisesti silmäilevän. Mammasta itsestäänkin tuntui, että nappi oli hieman sivulla, ja sen vuoksi hän pikkusen nykäisi sitä toiselle puolen. Sitten näytti taas siltä, että oli tullut siirrettyä ehkä liiaksikin, sillä seuraava rouva, jonka hän kohtasi, katsoi myös tiukasti tuohon samaan nappiin. Nyt mammaa alkoi koko vaippa jo hermostuttaa; hän tarkasteli nappiriviä etupuolella, ja todella se näyttikin kulkevan hiukkasen vinoon oikealle puolen — taikka ei, paremmin vasemmalle —, ei oikein sinnekään. Hän ei olisi kuolemakseen osannut sanoa, minne päin vinossa se oli, mutta yhdestä asiasta hän ainakin oli varma: mikä tahansa oli syynä, mutta tuollainen tarkasteltavaksi joutuminen oli ihan kauheata! Kuinka toiset rouvat, jotka arvatenkin ovat äitejä ja emäntiä kuten hänkin, kehtaavat noin pikkumaisen tarkasti mokomaa asiaa huomata ja saattaa hänet semmoiseen tuskaan! Jos nyt olisi ollut iltapuoli tai sunnuntai, jolloin hän, kuten muutkin rouvat, koetti esiintyä niin huolellisessa asussa kuin suinkin, niin ei hän välittäisi, vaikka katselisivat miten paljon tahansa; olihan hänellä mielestään jokseenkin yhtä paljon aistia kuin useimmilla muilla.
Kuka tietää, miten kauvan hän olisi jatkanut mielipahansa yllyttämistä yhä katkerammaksi, ellei hän lopulta olisi joutunut kauppatorille. Siellä hän tänään toimitti ostoksensa hyvin nopeasti, vaikka hänen tapansa muuten oli huolellisesti valikoida. Sitten hän poikkesi sokerileipuriin, sillä Bobboker odotti häneltä aina tuomisia, kun hän vähänkään kävi kaupungilla. Mutta se vanha rouva, joka siellä myyskenteli makeisia, näytti myös kiinnittävän huomionsa hänen vaippansa ylimmäiseen nappiin, ja mamman ilkeä hävyntunne kuohahti häneen takaisin kuin karmiva aalto, jota vihan myrsky kiidättää. Vanha rouva kurkotti itseään puotipöydän ylitse ja kuiskasi kahdenkesken:
"Kuulkaas, rouva, teillä on leuvassanne pilkku; jos tahdotte, niin täällä toisessa huoneessa on peili ja pesukaappi."
Mamma pujahti heti oviverhojen taakse. Matkaa puodista peilin luo ei ollut paljoa enempää kuin puoli tusinaa askelta, mutta sillä välin mamma ehti jo kuvitella, mitä kaikkea hänestä olivat ajatelleet ne, jotka olivat hänet nähneet. Vai pilkku? Pikku peilissä hän näki mustan jäljen, joka ulottui posken alapuolelta pitkin leukaa ja kaulaa. Se näytti mammasta hyvinkin kolme jalkaa pitkältä, ja todella sillä olikin pituutta runsaasti kolme tuumaa, kun taas leveys tarkalleen vastasi pikkusta nokista etusormea, jolla Bobboker huomaamatta oli pyyhkäissyt mamman kasvoja päästessään hiilikasalta mamman syliin. Hyi! Mamma otti pyyhinliinan ja saippuaa ja hankasi tuota kauheaa juovaa niin kauvan, että sen sijalle tuli hyvin punainen. Sitten hän lähti puodista niin kiireesti, että tuskin muisti kiittää ja kokonaan unhotti makeiset.
Hänen olisi pitänyt tietää, ettei hänellä ollut juuri mitään syytä pelätä tapaavansa ainoatakaan äskeisistä kiusottaneista rouvista sillä lyhyellä matkalla, mikä hänellä oli astuttavana sokerileipurin myymälästä kotiinsa, mutta oli miten oli, posket hänellä hehkuivat häpeästä ja silmät harmista. Kaiken onnettomuuden lisäksi hänet vielä tapasi kadulla muuan vanhahko keikari, joka aina oli komeasti puettu ja kohtelias, mutta hänelle kerrassaan vastenmielinen. Hänen täytyi nyt pysähtyä, kun tuo herra häntä puhutteli ja imelillä kohteliaisuuksilla ylisti hänen kukoistavaa näköään. Hän pääsi kuitenkin kotiin, ennenkuin mielenpurkaus vei hänestä voiton, mutta ei sekuntiakaan enää ollut varalla. Hän lyyhistyi istumaan eteisestä nousevien portaiden alimmalle askeleelle ja unhotti miehensä ja lapsensa ja ihan Himmunkin ja toivoi, ettei ilmoisna ikinä olisi mennyt naimisiin. Tosin hän myönsi, ettei asiaa nyt enää voitu muuttaa, mutta jos yksikään hänen tyttäristään pyrkisi miehelään, niin hän salpaisi sen lapsen lukkojen taakse, kunnes jokin miljoonamies tulisi kosimaan, eikä tämäkään ennen saisi hänen tytärtään, kuin hän itse olisi nuorelle rouvalle valikoinut ja opettanut palvelijoita niin monta, että kerrankin riittäisi. Muuten Bobboker oli jo tulossa niin vanhaksi, ettei yhtään tarvinnut mennä semmoisiin likapesiin leikkimään, ja kyllä sitä nytkin sieti jo rangaista; niin, parasta oli heti läpsäyttää pojua oikein tuntuvasti, sillä mikäs hänet pakotti sinne hiilikasaan ja sillä tavalla.
* * * * *
Tällöin mamma oli jo noussut seisaalle mennäkseen keittiöön ohjaamaan Bridgetiä päivällisen valmistamisessa. Samassa kun hän avasi oven, kuuli Bobboker hänen tulevan, kääntyi häneen päin, kasvoillaan niin enkelimäinen hymy, ettei sitä hänen nokisuutensa voinut pilata, ja huudahti ihastuneena:
"Mamma tulee!"