"Rip, rip, rip".
"Ätti pätti okki pokki puu", huomautti Himmu, ja veitsi sanoi yhä vaan:
"Rip, rip, rip-rip-rip."
Silloin Himmu vaikeni pariksi minuutiksi, ja veitsi pääsi sill'aikaa puoli metriä edelle, kunnes sen vastapuoli taas kuului sanovan:
"Öppi-tship-ää-vää-vää-vää."
"Rip, rip-r-r-r-r-rip."
"Puu kää. Ommul lommi ummi muu."
Tämä kuulosti mammasta jokseenkin masentavalta, sillä kun Himmu ennätti niihin ääniin, jotka vaativat huulten kurottamista eteenpäin, merkitsi se tavallisesti, että nyt oli tosi mielessä. Veitsi siis lisäsi vauhtia:
"R-r-r-r—r-r-r-rip-ip-ip."
Nyt Himmu virkisti itseään vähän aikaa peukalollaan, ja veitsi sai uuden edun, jota se riensikin hyväkseen käyttämään. Mutta sen sijaan olikin Himmun seuraavassa vaatimuksessa jotakin pelottavaa: