Tätä sanaa ei tavata parhaimmissakaan sanakirjoissa, emmekä siis tiedä, mitä se merkitsee. Ehkä mamma tiesi, mutta ei sattunut sitä aivan tarkoin kuulemaan, sillä äkkiä hän herkesi hakemasta kadonnutta untaan, kohottautui kyynärpäänsä nojaan ja selitti Himmulle, että tämä oli pikkunen paha tyttö ja sietäisi saada "läpsiä". Vauva ei tiennyt, mitä "läpsi" on, mutta siitä äänensävystä, jolla äiti sitä uhkasi, hän kutakuinkin tajusi sen olevan jotakin kerrassaan kauheaa. Se taas koski hänen tunteisiinsa yhä pahemmin, ja hän sanoi uudelleen: "Ää!" toistaen tätä monta kertaa, ikäänkuin estääkseen äitiä millään ehdolla erehtymästä siihen nähden, mitä hän tarkotti. Silloin äiti näkyikin ymmärtävän Himmun sanan, sillä hänen äänensä sävy muuttui, ja hän puhui niin hellästi kuin suinkin osasi:

"Ss-ss—. eihän Himmu kultu saa läpsiä — ei, ei — ss-ss — ei läpsiä! Oliko mamma paha omalle pikku Himmulle? Oli, mamma itte on vanha Himmu — ss-ss — semmoinen mamma, oikein paha omalle tuutuvauvalle! Ja nyt Himmu taas panee simmät kiinni ja nukkuu — ei herätä pappa rukkaa — pappa niin väsynyt — ss-ss!"

Samalla mamma jälleen peitti Himmun, kumartui hänen kasvojensa ylitse ja suuteli häntä, ja Himmu näki mamman katseista, että hänen epäluulonsa oli varmasti perätön eikä mitään tahallista petosta oltu harjotettu. Näin saatiin luottamus taas entiselleen, kehto alkoi jälleen kiikkua, ja Himmu pisti peukalon suuhunsa, kuten hänen oli tapana aina kun hän oli hyvällä tuulella. Sillä välin mamma yritti uudestaan nukahtaa nähtyään herättäjäkellosta, että seitsemään oli vielä melkein kolme neljännestuntia aikaa. Nyt hän ei enää erityisesti hakenut keskeytyneen unennäkönsä jatkoa.

Himmu vaipui uneen itsekin, vaikkei ollut vähimmässäkään määrässä tätä aikonut salliessaan Nukkumatin vaan pikkuruikkusen koskettaa silmäluomia. Kauvanko hän olisi nukkunut, on mahdoton sanoa, sillä nukkumisessa tämä tyttönen piti kovasti puoliaan. Mutta tänä aamuna muuan nälkäinen kärpänen oli lähtenyt suurusta tavottamaan ja laskeutunut juuri Himmun huulille, osottautuen siten makuaistiltaan hyvin hienoksi, sillä Himmun huulet olivat makeinta, mitä maailmassa voi olla, vieläpä niiden makeus oli sitä erikoista lajia, että mitä enemmän niitä maisteli, sitä enemmän teki mieli. Himmu ei olisi välittänyt tuosta anteeksi annettavasta näpistelystä, sillä hänellä oli makeutta loppumaton varasto, mutta kun kärpänen kerran kääntyi huolimattomammin kuin varkaan sopii, pyyhkäisi sen siipi Himmun huulta ja kutitti häntä niin, että hän heräsi, ja silloin Himmu havaitsi, että kehto oli hiljaa ja mamma hiljaa ja hän itsekin hiljaa! Tästä hän lausui koko joukon sanoja niin äreästi kuin näin nuorella iällä suinkin osataan. Mamma ei ollut kuulevinaan, mutta kun pappa unenhorroksista murahti: "Kyll' on kiusaa!" vieläpä ihan parin-kolmen jalan päässä hänen korvastaan, ponnahti mamma niin äkkiä pystyyn, että pappa mutisten lisäsi olevan tarpeetonta koko taloa mullistaa.

Tällä kertaa Himmu päätti olla varuillaan. Hän selitti asianlaidan omalla tavallaan ja sitten kääntyi niinpäin, että sai pitää mammaa tarkasti silmällä. Mamma kiikutti kehtoa jonkun aikaa, mutta heti kun hän hellitti kätensä kehdosta, nuhteli häntä Himmu aika ankarasti. Silloin mamma yritti työnsä ohella ummistaa silmänsä, mutta tätäkään vapautta Himmu ei hyväksynyt, ja siksi mamma ne taas aukaisi ja sai tervehdykseksi niin kovan riemukikatuksen, ettei oikein tiennyt, eikö Himmun oikkuihin suostuminen ollut torkkumista pahempi, mikäli isän rauhasta välitettiin. Sitten Himmu viritti pikkusen aamulaulun — sanattoman, vaikkei sävel ollut Mendelsohn'in —, vaan mamma koetti häntä vaientaa sanomalla: "Sh-sh-sh!" Siitä Himmu rupesi itkemään, ja silloin mamma silitteli hänen poskeaan, ja Himmu pisti suuhunsa mamman sormen ja muokkasi sitä herttaisilla, terävillä pikku hampaillaan niin, että mamman oli pakko hammasta purren puristaa huulensa lujasti yhteen. Sitten mamma veti kätensä irti, mutta silloinpa Himmulta pääsi vasta äläkkä — ja papalta aika murina! Kiusaantunut pikku Himmu rukka ojensi hentoja kätösiään kehdon suojaristikon lävitse ja tavotteli mennyttä kättä niin rukoilevasti, ettei mamma voinut sitä kestää. Hän siis nosti Himmun kehdosta omaan vuoteeseensa ja syliinsä, ja juuri silloin kello löi puoli.

Seuraava puoli tuntia kului Himmu tyttöseltä hyvin ahkerassa puuhassa. Ensin hänen oli kiitollisena katseltava mammaa pari-kolme minuuttia, jolla aikaa mamma pääsi siihen uskoon, ettei sillä ollut lainkaan väliä, kuinka usein ja kuinka varhain hänet aamulla herätettiin. Vieläpä teki melkein mieli päästää Himmu papaltakin riistämään unta, jota hän kuitenkin niin kovin tarvitsi, sillä miksi ei papalle annettaisi tilaisuutta nähdä, millainen enkeli todellakin oli Himmu, hänen oma tyttärensä? Kun Himmu oli esiintynyt kiitollisena niin pitkälti kuin katsoi soveliaaksi, alkoi hän kysellä ja tehdä kokeita. Hän kaiveli mamman silmäluomet auki, kun ne kiitollisuuden ihastuksesta hetkeksikään menivät umpeen; hän sai mamman otsalta kiedotuksi kolme hiusta pikku hyppysiinsä ja huomasi niiden katkeamatta tai heltiämättä kestävän kovintakin pingotusta, mitä Himmu kykeni aikaansaamaan. Mamma yritti tätä koetta lopettaa, mutta vauva pani niin jyrkästi vastaan, että mamman täytyi parhaansa mukaan kestää, päästäen kasvonsa vääntelemään moneen mutkaan, mikä taas suunnattomasti riemastutti Himmua, tämä kun oli ihan varma, että tuommoista toimitettiin hänen erikoiseksi huvikseen. Hän nauroikin niin sydämensä pohjasta, että mamma taas oli huolissaan papan rauhasta, ja siksi hän syleili Himmua ihan rintaansa vasten ja suuteli hänen untuvaista, kellertävää pääkköstään. Mutta tämä kohtelu ei ollenkaan miellyttänyt nuorta neitosta; suutelot ja hyväilyt olivat kyllä koko hyviä silloin, kun hän oli väsyksissä tai tarvitsi lohdutusta, mutta varhain aamulla, kun yö oli nukuttu terveessä unessa, ne olivat sopimattomia. Niinpä kun mamma juuri oli hyvin hellästi puristamassa Himmua, keskeytti hänet äkkiä puoleksi tukahtunut äännähdys, joka kuului jokseenkin tällaiselta:

"Jää-ää-aa-oo-uh!"

Silloin mammalta jäi puristus kesken ja samaten ihastuksen hurmaus; mutta sittenkin Himmu oli kerrassaan suloinen tyllerö, jonka mieliksi mamma näytteli kaikenlaisia elkeitä kasvoillaan ja käsillään, vieläpä pani sormien avulla toimeen uuden kurkistusleikin. Vaan Himmusta alkoi jo tuntua, että hänen oli aika nousta eikä enää sopinut milloin mitenkin levätä; hän siis kurotti toisen palleroisen kätensä mamman pään taakse, ja tarttui toisella mamman korvaan ja yritti kohota istualle. Hän olisi kai päässytkin, sillä mamma suostui astuinlaudaksi, vivuksi tai miksi tahansa, mistä olisi apua hänen lapsilleen. Mutta Himmun pikku kyntöset olivat kuin terävät piikit, ja kun ne kaikki yht'aikaa nipistivät mamman korvalehteä, teki se niin kipeätä, ettei mamma itsekään voinut olla uikuttamatta koettaessaan päästä eroon pikku kätösestä. Silloin mielipiteet törmäsivät vastakkain, ja väkevämpänä sai mamma voiton. Himmu julisti omalla vilkkaalla tavallaan, ettei se ollut rehellistä peliä, ja rupesi itkemään eikä ottanut tyyntyäkseen. Silloin mamma nousi istumaan tuudittaen häntä sylissään edestakaisin. Nyt Himmu keksi papan takaraivon ja alkoi sitä tavotella ja oli vähällä päästä siihen käsiksi, kunnes mamma kerkisi hieman siirtymään. Sitten Himmu rimpuili ja käänteli päätään yhä sinne päin, mistä sai nähdä tuon haluamansa saaliin. Mamma nousi nyt hiljaa vuoteesta aikoen hakea lemmikilleen jonkin leikkikalun, mutta piironkia lähestyessään Himmu äkkäsi kupin, josta häntä viimeksi oli ruokittu. Heti hän kurkotti sitä kohti ja puhui yhtä ja toista kovassa kiireessä, joka aiheutui tositarkotuksesta. Kupissa oli vielä pullaa ja maitoa, ja mamma pelkäsi sen jo ehtineen hapata; mutta huomattuaan, ettei niin ollutkaan käynyt, hän antoi sen vauvalle, taas istuutuen vuoteen laidalle häntä ruokkimaan. Huoneessa liikkuminen oli vilustuttanut mammaa, niin että pääsy takaisin vuoteen lämpöön oli ihanaa, mutta vauva tunsi niin vahvistuneensa kevyestä suuruksestaan, että vaati hypittämistä. Mamma siis hypitti häntä ylös alas, kunnes häneltä kädet niin uupuivat, että niillä tuskin olisi jaksanut höyhennukkeakaan kohottaa. Sitten hän oikaisihe levätäkseen edes pikku hetken, vaan silloinpa kello teki sen huomautuksen, jolla kertomuksemme alkaa, ja mamman olisi tehnyt mieli tietää, kaukanako kuolemasta hän olisi illalla maata mennessä, kun jo nyt tunsi olevansa melkein kuollut.

Mutta mammalla oli niin paljon puuhaa, ettei joutanut kauvaa mietiskelemään. Kolme muuta lasta oli herätettävä ja niistä yksi, noin kolmen vanha Burnie, puettava, kun taas kaksoiset, Fred ja Bertha, jotka kyllä osasivat itse pukeutua, eivät koskaan päässeet valmiiksi, ellei heitä yhtä mittaa yllytetty, niin että heistä oli enemmän vaivaa kuin jos olisi pannut vaatteet heidän ylleen. Sitten oli käytävä keittiössä, sillä Mayburnin ainokainen palvelija ei välittänyt kellosta niin paljoa kuin olisi pitänyt, ja ellei suurus ollut valmiina täsmälleen kello kahdeksan, ei pappa ehtisi toimeensa kello yhdeksäksi. Mamma pukeutui siis kiireesti; sillä välin pappa haukotteli ja huomautti:

"Pitihän se vauva tänä aamuna ihan hirmuista metakkaa!"