"No saankos sitten, kun tullaan kotiin?"
"Et — tai saat kyllä, jos nyt heti lähdet!"
Fred nousi pöydästä. Bertha epäröi silmänräpäyksen verran, lähtisikö Fredin mukana vai jäisikö yksin, kuten kävisi, jos hän söisi putinkinsa loppuun, mutta sitten hän koetti tyydyttää molemmat halunsa yht'aikaa ja ahtasi suuhunsa kaikki, mitä putingista oli jäljellä. Seurauksena oli tietysti tukehtumispuuska, ja mamma riensi häntä auttamaan koputtamalla hartioiden väliin. Fred pysähtyi vielä katsomaan, että hänen sisarensa virvotettiin asianmukaisella tavalla. Kun Bertha vihdoinkin pääsi vapaasti hengittämään, ei puolipäivälomasta ollutkaan enää jäljellä kuin viisi minuuttia, ja koulu oli niin kaukana, että sinne mennessä oli kuusi kadunkulmaa.
"Mamma", viittaili Fred, "eikö sinustakin tunnu, että meidän olisi parasta pysyä kotona tämä iltapuoli! Jos me nyt —"
"Ei, poikani", keskeytti mamma jyrkästi, "minusta ei siltä tunnu."
"Mutta me saamme myöhästymisestä muistutuksen, jos nyt mennään", selitti Fred, "enkä minä ymmärrä, miksi juuri minun pitää kärsiä, vaikkei ole yhtään minun syyni, että Berthalla meni putinki väärään kurkkuun."
"Eihän sinun olisi tarvinnut tänne jäädä", vastasi mamma. "Jollet olisi ruvennut pyytämään lisää putinkia, niin olisit jo koulussa."
"Ja Bertha olisi voinut kuolla", huomautti Fred, "ja sill'aikaa hänen ainoa kaksoisveljensä olisi kaukana kotoa. Sehän olisi ollut ihan kamalaa."
Mamma suuteli Frediä, mutta ei sittenkään luopunut päätöksestään. Molemmat lapset pujahtivat siis ulos kaupungille ja astuskelivat siellä ilman erikoista kiirettä kouluun päin. Sill'aikaa mamma söi niin, kuin ei ikinä ennen olisi ruokaa nähnyt. Onneksi Bobbokerinkin oli nälkä — niin nälkä, että hän syötti itseään ja salli mamman sekä atrioida että rauhassa ajatella muutamia hetkiä. Mamma tarvitsi ajatusaikaa melkein yhtä tärkeästi kuin ruokaakin, sillä hänellä oli asioita parikin tusinaa toimitettavana; niistä oli kukin yhtä tärkeä kuin mikä muu tahansa, ja kaikista voi sanoa: mitä pikemmin, sitä parempi.
Nyt alkava iltapuoli kestäisi viisi tuntia. Jollei vieraita tulisi, niin hän ehtisi hyvinkin parsia ne toistatusinaa sukkaparia, jotka hänen työkoriinsa olivat parina viime viikkona kasaantuneet. Jos ajasta vähennettäisiin neljännes tuntia siihen puuhaan, millä Bobboker saataisiin makuulle, päivällisuntansa nukkumaan, toinen neljännes juuri illallisen edellä omaan pukeutumiseen, kolmas neljännes Himmun eri tarpeisiin ja vielä neljännes seuranpitoon, jos sattuisi tulemaan joku vieras, niin sittenkin jäisi neljä täyttä tuntia. Mamma tunsi nyt olevansa kyllin vahva käymään käsiksi mihin taloustoimeen hyvänsä, sillä hän oli todella syönyt kyllikseen, ensi kerran ties mistä ajasta saakka.