"Mammalla on niin kovin paljon työtä, ettei jouda. Ei mamma pääse nukkumaan, ennenkuin on tullut ihan pimeä. Mamma tahtoisi niin mielellään, että nyt olisi pimeä — ja se hirveä saksalainen poissa", lisäsi hän itsekseen hiljaa.
"Ollaan nyt nii, että on pimee", ehdotti Bobboker, "ja Bobboker on mamma ja mamma on Bobboker ja Bobboker vie mamman 'änkyyn ja laulaa mamman nukkuun. Mennään nyt — mamma ottaa pojun 'ylii."
"Mitä vielä, sinunhan pitää ottaa minut, jos rupeat mammaksi."
Bobboker näytti aluksi neuvottomalta, mutta pian hän siitä selvisi, arvatenkin myöntäen mielessään, ettei hänen suunnitelmaansa voitu joka kohdassa noudattaa. Hän siis tarttui mamman käteen ja sanoi:
"Mennään nyt. Bobboker vie pikku pojun omaan 'änkyyn. Poju astuu nyt itte niinkun oikein 'uur mees."
Mamma laski toisen kätensä, ja Bobboker nosti omansa ja näin vei alistuvan holhokkinsa makuuhuoneeseen, kiskoi häntä kädestä ja sanoi:
"Tu' nyt!"
Mamma laskeutui vuoteen reunalle ja veti peiton syrjän pojun päälle.
"Tu' nyt oikein!" käski Bobboker.
"Emminä", ruikutti mamma matkien pienen poikansa tavallista vastausta.