"Ethän omaa mammaasi tahdo piinata, kun mamma aina pitää Bobbokeria niin hyvänä?"
"Tahtoo piinaa mamma kaikki immiset piinata — uu-puu-huu!"
"No sitten sinun ennemmin sopisi piinata tuota ilkeää, häijyä pikku poikaa Bobbokeria", sanoi mamma, "ja nyt sinut jätän yksin, että saat oikein piinata." Samalla mamma nousi ja lähti.
Mitä maksaisikaan ken tahansa kuninkaallisen oopperan tenoreista — vielä sopraaneistakin — voidaksensa ääntää ja jatkuvasti pitää vireillä niin korkeata nuottia, kuin nyt Bobboker mamman mentyä! Mamma itsekin, joka oli kuullut monen mainion taiteilijan laulua, pysähtyi hätkähtäneenä kuuntelemaan ja kävi levottomaksi, sillä mistä ihmeestä riitti noin paljon henkeä ja koska ja kuinka sen perästä enää voisi hengittää? Vihdoin ääni lakkasi niin äkkiä, kuin joku olisi sen yhdellä iskulla katkaissut, ja kun mamma ei vähään aikaan kuullut hiiskaustakaan, luuli hän pojun läkähtäneen ja syöksi virvottamaan. Mutta heti kun hän aukaisi oven, alkoi kirkuna uudestaan; sen sävel oli tosin siirtynyt alempaan asteikkoon, vaan silti pysyi yhtä valtavana äänen paljouden ja kestävyyden kannalta. Kun pelkkä huutaminen oli suoritettu loppuun, seurasi sitä ainokainen sana "mamma!" sovitettuna yhdelle ainoalle nuotille ja niin pitkäksi venytettynä, että mammaa taas ihmetytti. Hän tiesi kokemuksesta, että kaikenlainen mielenkiihko, jollaista pojan käytös nyt osotti, tekisi nukkumisen mahdottomaksi, ellei sitä heti, saataisi tyynnytettyä. Sen vuoksi hän astui kiireesti huoneeseen, ja tervehdykseksi kuului:
"Mamma hellii nyt poju — pojun käteen tekee nii kipeet."
Mamma tunsi heti olevansa syyllinen; kuinka kovasti olikaan tuota nyrjähtänyttä kättä kivistänyt sillä välin, kun hän oli itsekkäästi ruikutellut vaan omista ruumiillisista tuskistaan! Hän siis vakuutti pojulle, että mamma oli kerrassaan häijy — ihan kauhea, kammottava hirviö — ja että Bobboker oli suloinen rääkätty pikku enkeli. Ja vähitellen Bobboker taipui hyväksymään hänen anteeksipyyntönsä ja tarttui molemmin käsin lujasti mamman käteen. Läähätys ja puuskuminen heikkeni, ja lopulta poju sanoi:
"Mamma kertoo 'atu."
Saatuaan sitten kuulla sadun "Punahilkasta" Bobboker esitti:
"Kertoo toinen 'atu."
Mamma kertoi lapsista, joille kuu näytti metsässä tietä.