"Bertha! Ala pukea — heti!" sanoi mamma.
"Lukeehan Fred", sanoi Bertha sen näköisenä, joka aikoo poistaa jonkin väärinkäsityksen. Sillä ellei toinen kaksoinen saanut tehdä mitä ikinä toinenkin, niin edellinen tunsi kärsivänsä tukalaa sortoa.
"Älä siitä välitä", sanoi mamma. "Lakatkaa lukemasta — kumpikin — heti paikalla!"
Fred pani pois kirjansa; Bertha sulki omansa, vaan piti siitä kovasti kiinni, ja samalla hänen silmänsä tulivat kyyneliä täyteen.
"Mitä sinä nyt itket, tyttöseni?" kysyi äiti.
"Fred luki kauvemmin kuin minä", nyyhkytti Bertha.
"Väärin oli Fredin ruveta ollenkaan lukemaan, ennenkuin oli pukenut ylleen tai syönyt suurusta. Pyyhi nyt silmäsi kuiviksi ja pane päällesi. Tiedäthän, kuinka se piinaa pappaa, jos joku tulee suurukselle liian myöhään."
Bertha kuivasi silmiään hitaasti, mutta ilmeisesti tunsi olevansa marttyyri, tosin ei sellainen, joka tyytyy kohtaloonsa, sillä äkkiä Fred valitti:
"Mamma, Bertha irvistelee minulle niin kauheasti."
"Bertha, mikäs sinua nyt vaivaa?" kysyi mamma.